LUSIFER (kuin mieleen johdatellen). Niin, niin! Sehän liikkuu, kohoaa; siinähän on henki.
KAIN. Oi tuli, tuli; ihmishengen näkyväinen kuvailus! Tää jos totta on, jo lentäväni uskoisin.
LUSIFER. Ja usko kaiken pohja on ja tahto toinen peruste.
Kun uskon näkeväni, niinpä näenkin; kun kuulla tahdon, niinpä kuulenkin.
(Soittoa ilmassa.)
KAIN. Taas soittoa! Se äänin vienoisin mun melkein uneen uinuttaa.
LUSIFER. Ei, vaan sielun lentoon kohottaa! Se lähenee —
KAIN. — ja outo tuulenvirve kasvoilleni väreilee. Näen jonkun lentävän!
(Lentävän linnun muotoinen, erivärisin valoin valaistu ilmalaiva leijailee esiin. Laivassa useita henkilöitä. Koko ajan soittoa. Miehet näyttävät nostavan hattujaan ja kuuluu huuto: eläköön! eläköön! eläköön! Kiitää ohitse.)
KAIN. Jo sanattomaks käyn. Tuot' usein lasna uneksuin: kun voisi liitää lintuna ja avaruuteen kurkistaa. Niin lasna silmin avoimin ja sitten aikuisena unen sulkasilla noita maita matkasin. Ja nytkö uni todeks vaihtunut?
LUSIFER. Miksei! Lentää lintukin!