KAIN. Tuo, tuolla ylhäällä! Kuinka taivaan tulet illoin lakeen kiintyy, kuinka syttyy, sammuu, paikoiltansa siirtyy?
LUSIFER. Lie hyvin merkillistä! Jos ihminen tuon kumman nähdä sais, kai liian syvään kumartais — siks Herra pilviin kääriytyy.
KAIN. Ei, ei!
LUSIFER. No sitte koko laitos lienee silmänlume vaan, jok' ei siedä lähemmältä tarkastaa?
KAIN. Ei, ei! Vaan jos ihminen lie sentään joltain kohti tomun syleilyhyn kytketty?
LUSIFER. Ei tomu sitä sido, ken ei tomua itse ole hengeltään!
KAIN. Ja henki meill' on … vaan tuo —? Kuin kaikki sumuun peittyisi ja kummat haamut avaruutta halkoisi! Tuo outo humu?
LUSIFER. Ja tuolla avaruuden ääri liikkunee —?
KAIN (katsellen käsiensä välitse). — ja kiirein tänne rientänee. Nyt tähdet sumun läpi pilkottaa!
LUSIFER. Ah! Ne lähenee ja suurenee —