HAGAR (seisoo pitkän hetken syvässä mielenliikutuksessa. Lähtee sitten juoksemaan Elieserin jälkeen, mutta pysähtyy majan luona ojentaen epätoivoisena kätensä hänen jälkeensä). Elieser… Elieser…?
(Hänen kätensä vaipuvat ja hän käy kuin unissaan kentän poikki lehtimajan luo. Seisoo niin hetken haikeasti itkien, lankeaa sitten polvilleen ruohopenkille. Äänettömyys.)
TOINEN VAIMO (tulee majasta). Oikeassa oli Hilkia…
ENSIM. VAIMO. Niin niin, kyllä minä Jeftan tunnen. — No, Elieser on hoitava asiansa. — Mutta missä hän…? — Kas… Hagar! (Riemuisesti) Oo, onko nuorukainen siis jo —
TOINEN VAIMO. Mutta eikö hän rukoile…? — (Lähenee.) Hagar!
HAGAR (ei vastaa).
ENSIM. VAIMO. Mitä on tapahtunut, Hagar?
HAGAR. Onnettomuus…
ENSIM. VAIMO. Mitä…?
TOINEN VAIMO. Rakas Hagar?