URMAS
Sen täytyy olla—ymmärrä minua.
MERTSI Suoristautuu ja katsoo häneen hetkisen ääneti. Jäykistyy sitten kalmankarvaiseksi, silmät sulkeutuvat.
URMAS Hätääntyneenä: Mitä…? Mikä sinun tuli, Mertsi?
MERTSI Avaa silmänsä, tuskin kuuluvasti: Ei .,. mikään. Kohottaa hunnun päähänsä, nyökäyttää vitkaan—poistuu sanaa sanomatta.
URMAS Joka on seisonut hetkisen paikkaansa jähmettyneenä, rientää muutamia askeleita hänen jälkeensä: Mertsi, Mertsi! Miksi sinä noin menit…? Pysähtyy, kääntyy takaisin: Sinä tulet kuin haudan takaa, etkä minua ymmärrä… Mutta sinun pitää vielä kuuleman ja ymmärtämän!
_Rientää jäntevästi korokesillalle kylkeissuojan oven luo ja huutaa. Sisääntulevalle Heljälle: _En vaadi sinua enää, Heljä. Jos hänellä on siitä jotain sanomista, hän on saapa vastauksen!
HELJÄ Katsoo ihmeissään hänen silmiinsä, sitten riemuisesti: Niinkö…? Ja sinä olet sanova hänelle rohkeasti totuuden?
URMAS
Olen sanova niin, että hän sen kerrankin kuulee!
HELJÄ Yhä riemuisemmin: Ja minä riennän koko tanhualta kuin pahaa unta pakoon!
SÄTENE Tulee: Rouka- ja Hallo-vanhimmat ovat tulleet!