URMAS Tuskaisena: Mutta etkö ymmärrä että hänellä voi olla ruhtinaan asia?
MERTSI Hän käyköön vanhimpain pirttiin. Mutta Mervian kodeissa, sinun kodissasi ei sen tytärten raastajalla ja miesten telottajalla pidä oleman jalan sijaa!
URMAS Levottomasti: Miksi tämä päähänpisto? Olen noista kaikista sanova.
MERTSI
Sanat ovat ilmaa. Ainoastaan teot seisovat. Anna merkki!
URMAS Käy käsiään väännellen edestakaisin: Miksi kiusaatte minua? Miksi vaaditte tekoa, josta ei ole maalle mitään hyötyä, vaan varmasti turmiota?
MERTSI Astuu aivan hänen eteensä. Hiljaa: Minä tulen uhrikiveltä … minäkin kohotin silloin käteni. Kansan häpeällä ja alennuksella on joku raja, josta se joko painuu ainiaaksi taikka alkaa taas nousta. Se raja on nyt meillä. Anna merkki!
URMAS Sitä merkkiä minä en voi antaa.
MERTSI Mitään muuta ei ole. Äänettömyys.—Rukoillen: Urmas! Sinä tiedät mitä Laudussa oli vähällä tapahtua… Tämä on viimeinen säije, josta pidämme yhteisesti kiinni—älä anna sen katketa! Jää eteenpäin kurottuneena, jännittyneenä odottamaan.
URMAS Lyhyen ankaran mielenliikutuksen jälkeen: Minä rukoilen jumalilta sitä armoa, ettei minun tarvitsisi häntä koskaan nähdä. Mutta jos hän tulee— minä en ole oikeutettu saattamaan maata vaaraan.
MERTSI Lyyhistyy takaperin, kalpeana: Onko se sinun viimeinen sanasi, Urmas…?