URMAS Hämmästyneenä: Sinun heimosi kiroja…?
MERTSI
Niin. Juuristaan irtireväistyn sirpaleen epätoivoisuuden kiroja!
URMAS Kuin itsekseen: Niitä kiroja minä totisesti en ole tullut ajatelleeksi… Äänettömyys.
MERTSI Menneet menneinä. Astuu askeleen lähemmäksi: Urmas! Sirpaleet huutavat ympärilläsi. Se rakennus, jonka rakkaudellesi kohotit, on sortumaisillaan. Se kansa, jonka korpien hajanaisista joukoista liitit ja nostit, on epätoivoon painumaisillaan. Anna sille tänään uskonsa takaisin, anna sille merkki!
URMAS
Merkki…? Ja se olisi…?
MERTSI Kuohahtaen: Miksi kysyt? Kyselitkö silloin, kun uhrikivellä annoit merkin?
URMAS Liikutuksesta vavisten: Ajat ovat nyt toiset, Mertsi.
MERTSI Ajat ovat samat! Minä tulen suoraan uhrikiveltä, uhrikiven usko sielussani!
URMAS Katsoo häneen hämmästyneenä: Sinä…? Uhrikiveltä…?
MERTSI Nyökäyttää hiljaa.