URMAS Kiivaasti riehahtaen: Vaikene! Ellet halua kuulla, ummista korvasi!
HALLO Katsoo pitkään kylmäntutkivin silmäyksin: Neuvon sinua joka tapauksessa punnitsemaan mitä sanot.
Ulkoa kuuluu voimakas torventoitotus.
URMAS
Nytkö jo…? Rientää seuralaisineen ovelle.
VERONHALTIJA Tulee. Hän on kookas, miltei hyllyvän lihava mies, turkisreunaisessa viitassa, miekka veltosti vyöllä riippuen. Murtavalla soinnulla: Tervehdän ruhtinaan nimessä! Hupa tavata, nimi tuttu, mieli tuttu, vaikkei mies nähty. Kaikki ruhtinaani tiedossa, muistossa—hyvä muisto! Kättelee Urmasta, joka on karahtanut ohauksiltaan punaiseksi. Sitten Roukaa ja Halloa.
URMAS Väkinäisen kohteliaasti: Pyydän istumaan. Nousevat sillanteelle.
VERONHALTIJA Istuutuu mukavaan noja-asentoon pöydänpään noja-istuimeen: Istukaa, ystävät, myös! Toiset istuutuvat, paitsi Urmas, joka jää omituisen jännittyneenä lähelle seisomaan.
Minä olen paljo kulkenut. Minä olen hyvin mielistynyt teidän maahan. Hyvä maa, rikas maa, paljo nahkaa, paljo kalaa, paljo viljaa, oikein hyvä maa—ihana matka!
URMAS Toivon ettette pidä outona, että minun heti tämän yhteydessä täytyy koskettaa asiaan, joka on meitä syvästi loukannut. Ehkä ette tunne tapojamme, ehkä teidän maassanne kohdellaan naista toisin—
VERONHALTIJA Ah se—ah tytöt, Mervian tytöt! Sangen sievät, oikein sievät! Huomaa Urmaan silmissä harmin välkähdyksen, kääntyy puoleen: Eikö ymmärrä Mervian mies vaimon, raton päälle…? Luulin minä. Tyttö-ihminen ovenvartijana—hyvä maku, aattelin, oikein hyvä maku! Nyt näen: ei ymmärrä. Liian vakava, liian vakava—elämä ikävä. No, me jätetään se asia.