URMAS Painokkaasti: Mutta me puolestamme emme missään tapauksessa—
VERONHALTIJA Heilauttaa huolettomasti kättään, ilkkuvan painokkaasti: Me jätetään se, hyvä ystävä! Ei ymmärrä raton päälle, ei kannata haastella.
URMAS Katsahtaa neuvotonna Roukaan. Lujasti: Meillä on itse veronkannonkin suhteen vakavan muistutuksen syytä. Veromme ruhtinaalle on tarkoin määrätty. Nyt kuitenkin kuuluu joka taholta että kannetaan isot erät liikoja, niinkuin ei—
VERONHALTIJA Naurahtaen: Eikö ymmärrä sitäkään…? Määrävero ruhtinaalle, oma vaivanpalkka päälle. Ei ymmärrä? No, saapi oppia ymmärtämään! Nauraen: Kansa ymmärtää. Tuopi enempi, aina enempi—rikas kansa. Ei kelpaa tämä! Muronnia köyhä maa, suuri vero. Tämä rikas maa, lämmin pirtti, hyvä ruoka, vähä työ, vähä vero—ei kelpaa, ei kelpaa! Ei tarvis miekkaa kantaa, ei maata puolustaa—tarvis maksaa, paljon maksaa. Puhun ruhtinaalle, ruhtinas käskee. Puhun teille: itse tarjota—olis somempi itsellenne—
SÄTENE Tulee: Kirjeentuoja—arvoisalle veron haltijalle!
URMAS Katsoo kysyvästi veronhaltijaan.
VERONHALTIJA
Saapi tulla. Jatkamme sitten.
KIRJEENTUOJA Vaaleatukkainen, sorjavartinen nuorukainen tulee. Kumartaa syvään oven luona.
VERONHALTIJA Viittaa kädellään luokseen. Urmaalle, joka seisoo syrjempänä: Uljaat nuorukaiset teillä—minä kaikesta kauniista pidän!
NUORUKAINEN Ojentaa hänelle kumartaen kirjeen. Jää odottamaan.