URMAS Ylös kattoon tuijottaen, painokkaasti: Tämä matka meidän olisi pitänyt jo aikoja sitten tehdä!
ROUKA
Niin, ystävä. Mutta vielä ei ole myöhäistä.
URMAS Kiihtyen: Ei myöhäistä? Kuka sen tietää! Raivona: Miksi? Miksi minua estitte? Mikä salajuoni se oli? Vastatkaa, taikka murskaan teidät!
ROUKA Rauhottaen: Se oli erehdys, ystävä, paha erehdys. Mutta kaikki tulee vielä hyväksi … mehän juuri valmistaudum—
URMAS Keskeyttää kiivaasti: Vanha? Minä liian vanha? Se on vale! Se on niitä teidän ainaisia parjauksianne. Niin juuri. Vale, vale! Istun satulassa yhtä hyvin kuin kukaan. Nostaa molemmat kätensä, huutaa: Miksi hevosia pidätätte, antakaa laukata! On tempaavinaan suitsista: Hei, Purmo, täyttä neliä! Ratsastaa, jännitettyjä käsiään nelistyksen tahdissa liikuttaen, niin että koko ruumis väräjää, kiivaasti läähättäen: Hih-hih-hih-hih-hih … kovemmin! … hih-hih-hih-hih-hih-hiiii. Painuu hiljaiseksi. Rouka, joka on noussut häntä rauhottaakseen, istuutuu.
Urmas kohoutuu lepoasennosta istualleen ja kumartaa syvään. Puhuu miehekkäällä, väliin värähtävällä äänellä: Niin, Merviasta olemme, ruhtinas—siitä maasta, joka on niin paljon kärsinyt. Puhumme nyt suoraan. Kansa ei voi tätä kauvemmin kestää … kauppareitit ovat Mervian viimeinen valtasuoni!
Äänettömyys, kuuntelee jännittyneenä.
Me olemme sen arvanneet… Aivan niin… Jos olisit tämän kaiken tietänyt, et olisi koskaan voinut sallia … sellaisen kurjuuden kirouksen … et koskaan! Äänettömyys. Kiitämme! Kumartaa, vaipuu lepoasentoon, silmät sulkeutuvat. Alkaa vääntelehtiä tuskissaan, tukehtuneesti: Ei ei! Väärä syytös! En minä armoa pyytänyt, en minä palkintoa määrännyt! Huutaa: Hallo, Hallo, Hallo, se jääsilmä se oli!… Ei sinne, ei sinne! Käärmeitä, Rajakorven käärmeitä! Nyt ne tarttuvat … auttakaa! Niinkuin vääntäisi jotain rinnoiltaan irti: Puristaa, puristaa … irrottakaa pää … minä tukehdun… Räytyy hiljaiseksi.
Ponnahtaa äkkiä istualleen: Parjausta, parjausta! Kaksikymmentäviisi vuotta…? Se on vale! Kuka uskaltaa minun työni särkeä? Pui nyrkkiä: Veenit, veenit, te Mervian kirous! Mutta tänään se on tapahtuva… Mervian päivän koittoa ei kukaan voi sumentaa! Vaipuu taaksepäin, kuin haaveillen: Ja merviläisyyden ihana puu kohoaa suurena ja mahtavana Rajakorven väkevästä mullasta… Äänettömyys. Rouka, joka on ollut hänen istuimensa ääressä, palaa paikalleen.
Urmas avaa silmänsä ja katselee ympärilleen, tuntee Rouan. Nousee pontevasti seisoalleen: Joko hevoset ovat satuloidut?