KOVAS Kyynelettä murtaen: Missä viha sammuu, taistelu taukoo!
Nostavat kuolleen vuoteelle. Heljä viereen polvistuneena pyyhkii veren hänen suunsa ympäriltä.
VAALEA NUORUKAINEN On siirtynyt pöydän luo ja purskahtanut hiljaiseen nyyhkytykseen. Kääntyy kasvoiltaan lumivalkoisena vainajaan päin: Tulimme sinua vangitsemaan—sinut vangitsi toinen voima. Kiitän teitä siitä, jumalat—kiitän teitä siitä armon langasta, jonka minulle itselleni soitte…
Läheltä kuuluu torventoitotus.
Mervian päivä nousee!… Minun tehtäväni on loppuun suoritettu… Kaikki painuu kumpuun—kansa elää! Huudahtaa äkkiä hiljaisen »ah» ja painaa kädellä rintaansa, tarttuu toisella istuimen nojaan, vaipuu hervotonna istuimeen. Raukeana, vienosti hymyillen: Ja ihminen itse oli … vain nimetön suortuva! Painuu hengetönnä taapäin.
Toiset rientävät hämmästyneinä luo. Nuorukaisen pään vaipuessa alas putoaa hänen vaalea peitetukkansa lattiaan ja mustat suortuvat valahtavat esiin.
HELJÄ Lyyhistyy, kuin aaveen näkisi: Mertsi…?
TOISET Hämmästyksen valtaamina: Mertsi!?
ROUKA Liikutuksesta vavisten: Tikari-nuorukainen!—Tunsin hänet heti kun ovesta sisään astui.
TOINEN Yhä enemmän hämmästyneinä: Tikari-nuorukainen…? Äänettömyys. Katselevat toistensa silmiin.