Sisään on orjatytön saattamana astunut vanha vaimo. Hänellä on lempeä katse ja hopeata hiuksissa._
Tule tervennä, äiti!
ORPA
Jumalat taloon, lapseni! Puristavat pitkään toistensa molempia käsiä.
URMAS Hartaasti olen sinua kaivannut näinä ihmeellisinä aikoina.—Onko enoni nyt tervehtynyt?
ORPA Hän on … vihdoinkin. Hymyilee lämpimästi: Ja minä olen taas kotona. Käyvät sillannetta kohti.
URMAS Osottaa verhottomia seiniä: Tällaiset ovat nyt seinäni! Kaikki riistin: verhot, taljat, omat ja isänikin kaatamat.
ORPA Nyökäyttää päätään: Olen siitä iloinnut, lapseni!
URMAS Auttaa hänet askelmista ylös: Vain yksin karvasteli sydäntäni… Asettaa pöydän päässä olevan istuimen mukavasti Orvalle… Sinun heleät antisi, äiti! Niitä riisuessani epäröin.
ORPA Nyökäyttää hiljaa: Olen sinusta ylpeä, poikani!
URMAS Arvasin mielesi—sinustahan se kaikki on minussakin. Ja niin se alkoi. Kymmenet tempasi sama into, ja nyt—niin, sinähän et vielä tiedäkkään!