ORPA
Olisiko sinua sentähden epäilty?
URMAS Ei, ei minua. Mutta veeni-naiset mervien pirteissä ovat syöneet merviläisyyttä niinkuin salainen kotivarkaus. On pantava heikoille sulku, on nostettava yhteisyyden henki! Urmas ja kaukaisten vuorimervien mahtavimman miehen tytär on liitto, joka tempaa vuorelaiset mukaan, ja tuon suvun monet haarat ovat kuin syttyvät tervaslastut siellä täällä muualla. Urmas ja ylevä Heljä on kuin kerän pohja, jonka ympärillä merviläisyyden langat yhtyvät.
ORPA Totta poikani. Ja sentään on kysymys jostain muusta, joka kuuluu ainoastaan sinuun! Katsoo kiinteästi: Ketä rakastat…?
URMAS Tuskaisena: Äiti! Mertsi oli minun nuoruuteni unelma. Mutta sen unelman täytyi särkyä.
ORPA
Täytyikö sen? Ja voitko sen noin särkeä—myös häneen nähden?
URMAS On hetken vaiti: Voin. Meidän välillämme ei ole siitä asiasta koskaan sanaa vaihdettu.
ORPA Hiljaa: Puhutaan joskus sanoittakin … enemmän kuin sanoin.
URMAS Puhutaan, puhutaan—ja meidän välillämme on puhuttu. Siksi olen ystävämme Mannon kautta saattanut tekoni syyt hänen tietoonsa.
ORPA Jännittyneenä: Onko hän jotain vastannut…?
URMAS
Ei … ei vielä…