ORPA Kuin itsekseen: Moni ei vastaa koskaan… Äänettömyys. Entä Heljä? Mitä hän on sinulle?
URMAS Lämpimästi: Hän on jalo, äiti! Olen häneen mieltynyt ja sukumme asia liittää meitä päivä päivältä lujittuvin sitein.
ORPA Sukumme asia, taas…? Niin niin… Hiljaisen värähtävästi: Ennen meitä raastettiin väkisin miehen taljoille, sitten meitä myytiin suurista lunnaista. Tuleeko nyt asiat, kaikkinaiset asiat … ei koskaan se yksi? Sekin olisi ollut uusi usko, poikani. Hiljaa: Täytyykö minun nyt jäädä minun uskoineni?
URMAS Lyhyen äänettömyyden jälkeen: Sinun täytynee, äiti—ellet tyydy siihen, ettei meidänkään välimme ole kokonaan sitä uskoa vailla. Heljä se on oleva! Hän, kirkas mervi-nainen, minun pirtissäni paistaa ja kotini hiiloksessa merviläisyyden lieskaa kanssani vaalii.
ORPA Hiljaa: Niin, sinun pirttisi, teidän hiiloksenne—vaan Mertsi…? Tiedätkö sinä miten syvästi hän on tästä asiasta unelmoinut? Pettyneen sydämen polut … pettyneen sydämen kirot, poikani——Katkeaa äänettömäksi.
URMAS On pitkän aikaa vaiti, ankara mielenliikutus kasvoillaan: Minä olen taisteluni taistellut ja päätökseni tehnyt. Kohtaako minua sen vuoksi onni vai onnettomuus, sitä en kysy. Enkä sitäkään, kärsiikö ehkä joku toinenkin sydän. Olen uhrikivellä leikannut itseni irti kaikesta muusta paitsi kansani asiasta. Jos minua sen vuoksi kirot kohtaavat, ne kohdatkoot—ne ovat kansani onnen kirot!
ORPA Syvästi liikutettuna: Ymmärrän—sinun kohtalosi on ratkaistu.
URMAS Käy äkkiä sillanteen reunalle—sisään on astunut muuan orja.
ORJA Isäntäni Orhas tervehtii sinua! On saapunut Metsä-Merviasta miehiä iloisin uutisin, tärkein asioin. He odottavat sinua.
URMAS
Tulen heti—niin tervehdi isäntääsi! Orja poistuu.