Nousee, käy nopeasti peräalaa kohti_: Tuolla liesi! Kuinka suuri… Puut räiskyvät… Loimon punerrus askelmissa, hongan kylessä … ehkä aina täällä saakka?
_Katse siirtyy vuoteeseen, sitten kaappiin. Käy sen luo ja sivelee kädellään kuin pölyä koetellen: Kas! Pyyhkäsee tulusturmiollaan kepeästi.
Käy patsashongan luo, katselee. Ottaa säilän vaarnasta, ojentaa kuin tarjoten_: Tässä, Urmas!… Onpa se painava. _Panee pois.
Astuu kylkeissuojan ovelle, seisoo hetkisen. Kääntyy pää koholla, kasvot säteilevinä. Astuu ripein askelin sillanteen reunalle. Käskevän kutsuvasti_: Sätene!
SÄTENE Nousee nopeasti: Mitä käsket, valio?
MERTSI Kuin havahtuen, painaa kädet ohimoilleen: Ah!! Ei mitään, ei mitään, istu rauhassa. Kääntyy äkkiä pöydän ääreen ja purskahtaa hiljaiseen itkuun. Kohottaa sitten päättävästi päänsä: Nytkö itkisin? _Astuu pari askelta eteenpäin.
Samassa ulko-ovi avautuu—sisään astuu nuori vaalea nainen orjattaren saattamana._
TULIJA Huomaa Sätenen: Onko isäntäsi kotona, orjatar?
SÄTENE Kumartaa syvään: Ei … mutta saapuu hetken päästä. Isäntäni— _Keskeyttää havaitessaan hänen kasvonilmeensä muutoksen.
Tulija on huomannut Merisin. Molemmat naiset katsovat toisiinsa kalpeina ja jäykistyneen jännittyneinä. Sitten leimahtava välähdys silmissä, sitten katseitten nopeata puhelua._