URMAS Lujasti: Miksi salaat minulta jotakin? Tahdon kuulla—tule, Heljä!
HELJÄ Tulee vitkaan ja istuutuu hänen luokseen alimmalle korokeaskelmalle. Hiljaa: Ystävämme Lyyly on … surmannut itsensä mielenhäiriössä…
URMAS Lyyly…? Manalla? Omin käsin?—Jumalat, millaisia uhreja tämä aika vaatii!
HELJÄ Silittää hiljaa hänen kättään, katselee pitkään: Me olemme kaikki ajan uhreja. Kuinka sinä olet vanhettunut, Urmas! Kuinka kansasi kohtalo on sinut harmaaksi purrut.
URMAS Kuin havahtuen: Olenko minä jo niin vanha…?
HELJÄ Silittää hänen kättään: Me olemme jo vanhoja.
URMAS Mutta mihinkä meidän nuoruutemme on mennyt? Milloinka me olemme itsellemme eläneet?
HELJÄ Silittää hiljaa: Silloin kun olemme eläneet muille…
SÄTENE Tulee: Rouka-vanhin!
URMAS
Saata sisään! Nousevat.