»Minä en voi, sillä ne eivät minua kiinnitä!» sanoi hän miltei kylmästi.
»Etkö sinä pidä vanhemmistasi—?» tyttö kummastellen kysyi.
Nuorukainen oli hetken vaiti.
»Kyllä, kyllä minä pidän, niinkuin paljosta muustakin. Mutta minua ei kiinnitä mikään!»
Ja hän tunsi niinkuin hänen sisässään olisi alkanut paisua ja kuohua jotakin, jota hän oli kauvan pidättänyt.
»Ja minä toivoisin…» jatkoi hän kiivaasti, mutta keskeytti lauseensa.
»Mitä sinä toivoisit…?»
»Se koskee sinua, Kyllikki!» sanoi hän kuin uhaten.
»Sano vaan, kyllä minä sen voin kuulla», vastasi tyttö pahaa aavistaen.
»Minä toivoisin että me eroaisimme vihamiehinä!» sanoi hän melkein rajusti.