»Onko se totta, Olavi-? Niitä sanoja en minä ikänä unohda!»
»Kyllä se totta on, vasta sinun kauttasi minä opin tuntemaan miten salainen, syvä ja ihmeellinen miehen ja naisen väli on. Ettei se ole vain satunnaista toistensa tapaamista, vain syleilyjä, suuteloita ja tunteitten kevätouruja. Vaan että se on niinkuin hiljainen onni veressä, tai niinkuin nesteet puiden suonissa, näkymätön mutta kuitenkin kaikki kaikessa, sanaton mutta kuitenkin kaikkisanova ilman että huulet kertaakaan liikahtavat.»
»Juuri niin», sanoi tyttö liikutettuna. »Etkö sinä sitä ennen tuntenut?
Minä olen sen aivan ensi hetkestä sellaiseksi tuntenut.»
»En, en minä ymmärtänyt että se kuului niin läheisesti meidän koko olemukseemme, että se on elämän ja onnen peruslaki kaikelle, mitä maan päällä on. Vasta nyt minä ymmärrän että me erillämme olemme niinkuin maa ilman vettä, niinkuin puu ilman juuria ja multaa, tai taivas ilman aurinkoa ja pilviä. Ja nyt minä ymmärrän paljo semmoista, jota en ennen ymmärtänyt: koko elämisen salaisuuden, sen voiman, joka ihmisiä pystyssä pitää.»
»Ja sinä ymmärrät että se on rakkaus, se suurin kaikista!—Mutta miksikäs ihmiset eivät siitä koskaan puhu … minä tarkotan: oikein siitä itsestä, eikä vain nimestä?»
»Siksi, luulisin minä, että se on liian syvää ja pyhää puhuttavaksi, että se selviää vasta silloin, kun kukin sen omassa kohdassaan tuntee. Ja että kuka sen todella tuntee, hän vaikenee ja ainoastaan elää siitä.—Kuuleppas, nyt minä muistan jotain! Tapauksen eräässä pienessä, hatarassa mökissä, ja se selittää kaikki…»
»Oletkos sinä sen itse nähnyt, sen mökin?»
»Olen, olen—siitä on jo monta vuotta. Se oli eräänä kylmänä talvipäivänä, kun minut lähetettiin sinne asialle. Ikkunanlasit olivat jääkuusia täynnä ja viima vinkui hataruuksissa. Kaksi lasta istui takkakivellä ja lämmitteli kylmästä punaisia paljaita jalkojaan, toiset kaksi olivat lattialla ja kiistelivät viimeisestä leivänkappaleesta…»
»Olivatkos ne niin köyhiä?» keskeytti tyttö osanotosta väräjävin äänin.
»Olivat, niin tuiki köyhiä. Ja vuoteessa lepäsi äskensyntynyt viides ryysyjen keskellä äitinsä vieressä.»