Se putosi kuin lyijypuntti, painaen nuorukaisen polvilleen.
»Äiti!» sopersi hän. Eikä saanut muuta sanotuksi, vaan painoi päänsä äidin helmaan ja nyyhkytti että hartiat vavahtelivat.
Äiti tunsi kuin suuren lämmön syttyvän sydänalaansa ja soutelevan sieltä suonia myöten joka haaralle.
»Äiti!» sanoi poika. »Minä lupaan ettei sinun tarvitse enää toista kertaa minun tähteni sellaisia askeleita ottaa—ja…»
Lause katkesi.
Äiti tunsi lämmön kohoovan aina silmiinsä saakka ja pyrkivän sieltä ulos.
»Ja—?» kysyi hän lempeästi. »Mitä aijoit vielä sanoa, poikani?»
Nuorukaisen otsa oli syvissä kurtuissa, niinkuin hän olisi yhä ankarasti miettinyt sitä, mitä aikoi sanoa. Mutta sitte hän nosti päättävästi päänsä ja lausui: »Ja minä tahdon naida hänet!»
»Naida…?» Äiti tunsi jäykistyvänsä jääpuikoksi ja hengityksensä salpautuvan.
»Olavi», sanoi hän vapisevalla äänellä, »katso minua suoraan silmiin! Onko … onko jotain huonoa jo tapahtunut?» Sanoi ja jäi henkeään pidättäen vastausta odottamaan.