»Hyvin tuo Keskitalon tyttö lukeekin», sanoi Uutela hiljaa, ettei häiritsisi lukemista.
Maija ainoastaan nyökäytti myönnyttäen päätään. Ja niin he istuivat ja söivät, aina väliin katsahtaen toisiaan silmiin.
Sitten he nousivat pöydästä.
Uutela istahti ikkunan luo. Hän tunsi itseään raukasevan.
»Oikaisen itseni vähän tähän penkille huokaamaan—tuo tyttökin lukee niin kauniisti», sanoi hän.
Maija katsahti häneen hymyillen ja nyökäytti: oikaise sinä vaan!
Hän oikaisi itsensä.
Ja niin hän nukkui.