»Kylläpäs se Manta nyt on korea—niinkuin Saaban kuningatar kunniassaan!» leikkasi hän kepeänleikkisästi raamatullisen vertauksen.
Morsian katsoi punastuen alas.
»Kaunis on—jumalan luomasta», myhäili Uutela. Nyt hän ei kehunut omaansa, ja asia oli kuitenkin sanottu.
Sitten he nousivat kärryille koko talonväen katsellessa. Uutela maiskautti hevosen liikkeelle.
Liinu oli tänään tavallista vinhemmällä tuulella—niinkuin hänkin olisi ymmärtänyt päivän merkityksen.
»Sinussahan taitaa olla oikein juoksijan vikaa», myhäili Uutela, kiinnittäen ohjia kireämmälle.
Hevonen iski yhä tulisemmin jalkaa, pyörät sirisivät ja valjaitten tinahelat välähtelivät—Uutelan omassa mielessäkin sirisi ja välähteli.
Hän ei ollut koskaan ennen huomannut että nuori, vaalea koivunlehti näyttää niin ihanalta taivaan sinistä taustaa vasten.
»Katsos, kun koivutkin jo ovat hiirenkorvalla!» sanoi hän ääneen, ajatellen että se oli nyt niillä, niinkuin hänelläkin, nuortumisen aika.
Kyläseutu jäi, tie sukelsi aukealta pieneen metsäsaarekkeeseen.