Huone oli hämärtynyt. Keskitalo tuskin huomasi että vanha emäntä, niinkuin häntä nyt sanottiin, astui sisään.
Emäntä tuli kuin hiipien ja viivytteli oven luona. Hämmästys, suru ja pelko kuvautui yhtaikaa hänen kasvoillaan.
Se ei jäänyt Keskitalolta huomaamatta.
»Mikäs nyt on?» kysyi hän.
»Voi voi!» vaikeroi emäntä käsiään väännellen. »Nyt on hullusti...»
»Mikä on hullusti?» Keskitalo nousi kuin apuun rientääkseen.
»Älä suutu isä!» rukoili emäntä.
Se sai Keskitalonkin levottomaksi:
»Mutta sano jo herran nimessä!»
»Voi voi, isä! Mantan asiat ovat...» sopersi emäntä katkonaisesti.