»Pyhä yksinkertaisuus!» välähtivät ympärille kertyneitten savolaisten silmät.
»Kato ruojaa!» huudahti loisen vaimo osanottavasti. Mutta samaan aikaan hänenkin silmänsä jo ennätti vilauttaa emännän pään sivutse: yksinkertaisia, johan tämän näkee!
Uutela huomasi silmäin vilaukset, mutta hän vain hymyili.
»Alkakaas jo mennä!» sanoi hän lyhyesti naisväelle, nähdessään vanhan emännän aikovan vielä sydäntään purkaa. Itse hän läksi Keskitalon kanssa asemahuoneeseen rahtikirjoja selvittelemään.
Savolaisetkin pistäytyivät postiaan hakemassa. Pääasiassa he jo olivat uusista tulokkaista selvillä, mutta jäivät kuitenkin vielä katselemaan, kun oli hyvää aikaa.
Uutela ja Keskitalo ilmestyivät aseman portaille ja seisahtuivat siihen tavarajunaa odottelemaan.
Rimpiläinen, suustaan sujakka talonisäntä, ei voinut vastustaa kiusausta hiukan haastatella Hämeen miehiä.
»Terve tuloa vain, ja onneksi!» sanoi hän nostaen kohteliaasti hattuaan. »Kun meistä tulloon noapurit, niin tekköö mieli tieustoo että kumpi teistä nyt on se Hovin uus herra?»
Hän pani erikoisen painon »herra» sanalle. Lähellä seisovat kääntyivät päin pidätetty naurunpilke silmänurkassa.
»Eihän meissä ole yhtään herraa», myhäili Uutela hiljakseen silittäen korvallishiuksiaan lakinreunan luota. Hänkin pani erikoisen naurahtavan painon »herra» sanalle ja vilkasi samalla merkitsevästi Rimpiläisen kädessä olevaan keppiin.