Savolaiset kohauttivat kulmiaan: ohoh! Ja Rimpiläinen, huomattuaan etteivät ukot olleetkaan niin pölkystä veistettyjä kuin päältäpäin näytti, pyörsi notkeasti:
»Talonpoikiahan tässä ollaan kaikki—tarkotin vain että kumpiko se on isäntä?»
»Isännänvirkaan me pystymme vähän joka mies—tavarajunassa tulee vielä kaksi lisää...» jatkoi Uutela hyväntahtoista hymyilyään. »Vaan me vanhemmat tässä olemme aatelleet alotella!»
»Peijakkaan hyvin sanottu, Uutela—emme mekään sentään mitään mettäksenpoikia ole!» iloitsi Keskitalo itsekseen.
»Vai parittain, vai parittain», nauroi Rimpiläinen. »No, terve tuloa voan, ja käykeehän talossa tupakalla!»
Jotkut jo lähtivät, mutta useimmat jäivät vielä katselemaan ja odottelemaan.
Tavarajuna, jonka matkustajajuna oli sivuuttanut edellisellä asemalla, saapui aivan heti.
»Tulkaas nyt pojat vähän jalkojanne oikasemaan, sillaikaa kuin työntävät meidän vaunumme tuonne takaraiteille», puheli Uutela hommakkaana rahtikirjat kädessä.
Pojat katsahtivat hiukan epävarmoina väkijoukkoon, mutta tulivat kuitenkin. Hanna yksin jäi yhä vaunuun karjan luo.