»Uuvet isännät näyttävät mahtiaan!» hymähtelivät he. »Vaan näkkyy ne kyntee ossoovan, siitä ei peäse», tunnustivat he rehellisesti, »vaikka ovattii muuten ommoo sorttiaan.»
Katselemista kertyi yhä uutta. Muutamia päiviä aurattuaan pojat alkoivat pistää kuin vihan vimmalla ojaa hyötyisien pajupehkojen reunustamissa umpeutuneissa uomissa. Pakkanen tosin lopetti ne ponnistukset lyhyeen, mutta he ennättivät joka tapauksessa näyttää mikä oli tarkotus.
Sen jälkeen he ryntäsivät Uutelan rakkaisiin havunpulkkiin käsiksi. Tunkioidenteko oli ollut hänen elämänsä ilo ja ylpeys. Ja kun hän nyt laitteli niiden pohjia Hovin pellolla naputellen Keskitalon kanssa toisten ajamia havuja pieniksi, niin hän tunsi seisovansa noiden valtavien havuröykkiöiden keskellä kuin omassa valtakunnassaan. Jo aamuhämärissä se naputus alkoi, ja sitä kuului yhä iltapimeän kietoessa seudut vaippaansa.
Heidät oli vallannut samanlainen työinto kuin valtaa nuoren poikasen saadessa ensi kertaa käteensä uuden työaseen, jota ei ole nuoruutensa vuoksi ennen saanut käsitellä. He tahtoivat kerta kaikkiaan näyttää, että he olivat tulleet muuta varten kuin syömään Hovin puolimätiä aumarukiita.
Ne aumat ja viljan puiminen talvikylmässä heitä harmitti kaikkiakin, vaan erittäin Uutelaa. Se oli heidän mielestään kuin Jumalan ja koko viljelystoimen pilkkaamista.
»Ettei edes tämmöiseen taloon ole konetta ja kiertoa hankittu—kun on hovi olevinaan!» sanoi kerran Uutela. »No, me pistämme itse kierron iltapuhteilla, on meissä sen verran puumiehen vikaa.»
»Sepä kuuluu olevan jo vanhanaikanen se kierto», tarttui Lois-Pekka puheeseen savolaisia puolustaakseen. »Nää meinoovat sitä höyrykonetta eli lokomopiiliä eli mikä lienöö se koje, jotta ei muuta kun pellolla puijaan koko kylän elot.—Ja siihen sitä soppii Hovinnii yhtyä.»
Uutela hymyili leveätä hymyä, otti muutamia tähkiä käteensä ja piti niitä Pekan nenän alla.
»Kun ovat niinkuin hiiren häntiä!», puheli hän hiljaa. »Luulisi näistä saavan pohdin muullakin kuin höyryllä. Meidän puolessa ovat tähkät kuin ketun hännät—jos sitten siellä puhuttaisiin lokomopiilistä, vaan kun ei sielläkään.»
»Miten mikin tykkee!» tokaisi Pekka sillä äänellä, ettei hän savolaisineen ainakaan tässä asiassa ole alakynnessä.