»Entäs sitten?» kiirehti hän.
»Sitten minä otin Maija-vainaan ja Lumikankaan, vaikka Maija oli melkein kymmentä vuotta vanhempi. No, hyvä ihminen muutoin, niinkuin tiedät, oikea työhullu. Ja sitten minä aloin näyttää. Kyllähän sinä muistat kuinka minä ostin Lumikankaan ja tein siitä talon. Vaan oli siinä, Karoliina, tekemistäkin. Viinapannu porisi melkein yötä päivää, minä itse ajoin Turut ja Porit myymässä, ja pitkät talviyöt sahata kihnutettiin lankkuja pärevalkean valossa metsässä—en minä niinä vuosina monta yötä Maija-vainaan vieressä maannut. Entäs kun minä sitten ostin Pertun talon, tiedätkös mitä minä silloin aattelin? No, Anttilan ainoa, ja te muut, aattelin minä, mitäs te äpärästä ja renkipojasta nyt sanotte? Entäs kun minusta tuli Uutelan isäntä? No, Anttilan ainoa ja te muut, aattelin minä—jokohan äpärä ja renkipoika alkaisi kelvata!»
Sisar oli aina pitänyt veljeään tavallista merkillisempänä miehenä, nyt hän ei tiennyt mitä aatellakaan.
»Kyllä sinä sentään olet, sinä Juha!» sanoi hän katsoen ihastuneesti veljensä silmiin. »Ja nyt sinä olet antanut äpärästä niin että riittää.»
»Ei vielä!» sävähti Uutela sellaisella äänen värähdyksellä, että sisar miltei säpsähti. »On vielä jotain näyttämättä!»
Hän kääntyi äkkiä ja meni ikkunan luo—niinkuin hän olisi kamppaillut näkymättömien voimien kanssa, jotka tahtoi toiselta salata. Sitten hän taas tuli luo ja puhui miltei kuiskaten:
»Miksen sitä sinulle sanoisi... Kun minun silloin täytyi väkisin luopua niistä tuumistani, niin minä päätin, että jos minä joskus jäisin leskeksi—sinähän muistat että Maija-vainaa oli kymmentä vuotta minua vanhempi—niin minä vielä näyttäisin kuka ottaa talontyttären ja nuoren. Ja nyt minä sen otan korkojen kanssa—että kerrankin muistavat äpärän ja rengin!»
Hän lausui tuon lopun sellaisella kiivauden voimalla, ettei sisar osannut heti mitään sanoa. Hän vain ihmetteli kuinka tuo tavallisesti niin tyyni veli oli nyt aivankuin toinen mies.
»Kenenkäs sinä sitten oikein otat?» kysyi hän vihdoin.
»Arvaa!» kehotti Uutela ja jännitys hänen kasvoillaan lientyi hymyilyksi.