Pojat katsahtivat häneen kysyvin, jännittynein silmäyksin, kun he saapuivat hirsikuormineen rakennuspaikalle.
»Ei vielä, odottakaa!» vastasi hän tyynnyttävästi katseellaan.
»Ei vielä, kyllä selitän», sanoi hän ohimennen vanhalle emännälle, päivälliselle tullessaan.
»Ei vielä ... kohta», vastasi hän pöytään istuttaessa Hannan pelokkaaseen katseeseen.
Päivälliseltä noustaessa hän sanoi Uutelalle:
»Minun taitaa täytyä jäädä vähän levähtämään, kyllä tulen jälessä heti kun jaksan.»
»Lepäile sinä vaan itsesi terveeksi, kyllä minä siellä yksinkin toimeen tulen», vastasi Uutela.
Keskitalo todella lepäili—jyskyttävin ohimoin, kattoon tuijottaen—aina siihen saakka, kunnes vanha emäntä rupesi iltapäiväkahvia keittämään. Silloin hän nousi.
Ensi työkseen hän korjasi kaikki kirveet, veitset ja muut teräaseet varmoihin paikkoihin.