ENSIMÄINEN POIKA:
Eihän se meidän asia itsessään mikään uusi ole. Onpahan vain vanha ijänikuinen tarina. Saammeko kertoa?
EMÄNTÄ:
Kertokaa, kertokaa. Olen pelkkänä korvana.
ENSIMÄINEN POIKA:
Se tarina alkaa näin: (laulavat yhdessä):
Laulu n:o 4, sävel n:o 4.
Kaksi ruusua on kasvanut laaksossa,
Jotka kauniisti kukoistaa,
Kaksi kulkijapoikaa on nähnyt ne,
Eikä voi niitä unhoittaa.
Ja he olisi kyllä ne poimineet,
Vieneet iloksi äidilleen,
Mutta nuorina ei ole tohtineet,
Siks’ vain loitolt’ on ihailleet.
Vaan jo pitkäksi käynyt on odotus,
Ei voi ruusuja unhottaa;
Siksi poikasill' onkin nyt aikomus
Nämä vienoiset omistaa.