Askalonin hallitsevan ruhtinaan veljentyttären, nuoren <b>Delila</b> ruhtinattaren suvimaja. Huonetta valaisee himmeästipalava savilamppu. Vasemmalla kaksi ovea, perällä oikeassa yläkulmassa makuuhuoneen ovi, jonka verhojen aukeamasta kumottaa väkevä valaistus. Yö, syvä hiljaisuus.
DELILA (ilmestyy hennossa yöpuvussa oviverhojen aukeamaan, levottomasti taakseen katsellen. Sulkee varovasti verhot ja hiipii kiihtyneenä huoneeseen): Jo neljäs yö on kulumassa…
(Äänettömyys.)
Hän väistää! Jokaisen minun yritykseni hän väistää hymyillen! (Kiihtyen.)
Kuin uteliaalle lapselle hymyilee hän minulle!
(Lähtee kiivaasti kävelemään.)
(Seisahtuu hetken päästä syviin mietteisiin vaipuneena.)
Mikä on se avain, joka hänen salaisuutensa portit minulle vihdoinkin aukaisee? (Äänettömyys.) Tahdon! Tänä yönä sen avaimen tahdon!
(Lähtee haltioituneena kävelemään.)
(Mutta hänen askeleensa hidastuvat vähitellen ja hän seisahtuu taka-alalle, nojautuen erästä pylvästä vasten)
Niinkuin tahtoisin, enkä tahtoisi… Niinkuin vihaisin, enkä vihaisi…