SIMSON (kuin vuoren onkalosta). En!
DELILA. Sinä lähdet!… Sinä olet minun … ja minä olen sinun… (Kaameasti.) Astarte! Nyt käy tuomio sinun ylitsesi, ja sinun pappiesi ylitse!
YLIPAPPI (kiivaasti). Delila! Minä —
DELILA (vaientaa hänet jääkylmällä katseella. Läpitunkevasti.) Simson! Sinä seisot kahden pylvään välissä, joihin temppeli nojautuu! — Sinun hiuksesi ovat kasvaneet, Simson!
KANSA (jähmettyneenä). Ah!
SIMSON (tarttuu kuin havahtuen hiuksiinsa ja hänet valtaa äkillinen vavistus. Kohottaa ihmettelevät kasvonsa Delilaa kohti.) Delila?!
DELILA. Sinun hiuksesi ovat kasvaneet, Simson!
SIMSONIN (kasvoilla näkyy silmänräpäyksellinen kirkastus, hän astuu äkkiä askeleen taapäin ja katkaisee yhdellä tempaisulla kahleensa — tarttuu molemmin käsin pylväisiin — nojaa — pylväät huojahtavat jatkoksistaan — katto rasahtaa — joku käsi nousee — joku tukehtunut huudahdus siellä täällä —)
DELILA (kohottaa riemullisesti kätensä). Minun sieluni kuolkoon sinun sielusi kanssa ja kaikkien näiden sielujen kanssa!
(— Kauhunhuuto — räjähdys — kaikki hautautuu raunioihin.)