Produced by Tapio Riikonen
OLLI AKSELINPOIKA JA HÄNEN PERHEENSÄ
Inkvisitioni-vankeus Sorön Luostarissa
Kirj.
JOHANNES WILDT
Suomensi ["Oluf Axelsøn og hans Familie, eller Inqvisitions-faengslerne under Sorøe Kloster">[ S. H—n.
Kuopiossa, A. Harald'in ja G. Bergroth'in kirjapainossa, 1878.
Se loisto, joka ympäröi kuningatar Margaretan hallitusta, näyttää himmentyvän hänen elämänsä viimeisinä vuosina sitte kun hän oli valinnut Erik Pommerilaisen apuhallitsiaksensa. Hänen mahtisanansa pystytti rautamuurin kuningattaren ja hänen kansansa välillä, jonka valitukset eivät enää voineet päästä kuningattaren korviin. Väkivalta ja vääryys ei ollut harvinaista, ja tuhannet kyyneleet vuotivat salaisesti, ettei kuningatar niitä nähnyt eikä siis voinut ojentaa kättänsä niitä kuivaamaan.
Niitä, jotka huokailivat raskaassa ja ansaitsemattomassa kurjuudessa, oli rouva Guldborg Svane. Hän oli syntyisin eräästä maan vanhimpia perheitä, ja hänen isänsä oli Valdemar IV:n hallitus ajalla tehnyt maalle monta ansiota sekä vihdoin päättänyt ne kunniallisella kuolemalla sotakentällä. Hänen miehessänsä, Niilo Svanessa paloivat samat tunteet isän maata ja hallitsiaa kohtaan, ja hän oli niiden palveluksessa uhrannut elämänsä kukkaisen. Vasta sen syksyllä kypsyneenä ajatteli hän lähestyvää talvea ja pyysi kauniin Guldborgin kättä ja sydäntä. Hän sai molemmat, ja yhden pojan syntyminen täydensi heidän onnellisuuttansa.
Pikku Valdemar näytti kahden vuoden ikäisenä omaavan erinomaisia luonnonlahjoja, kun taas uudestaan syttynyt sota tarvitsi Svanen kättä. Niilo syleili itkevää vaimoansa ja pientä poikaansa, ja kiiruhti sitte valtakunnan hoitajan luokse, saadaksensa paikkansa sotajoukossa, joka oli määrätty retkeilemään Holsteinin kreivejä vastaan, jotka uskalsivat uhkua Pohjan mahtavaa hallitsitarta.