"Lakatkaa tuosta pitkästä esipuheestanne ja tulkaa asiaan!" kiljasi
Cecilia vihaisesti, ja Sigismund vapisi kun tuomittu pahantekiä.
"Ah teidän armonne," jatkoi Markus isä; "Saatana on tänä yönä noutanut teidän kuolinvihollisenne Olli Akselinpojan ja ottanut kuoropojan Petterin kanssansa."
Cecilia vaaleni ja puhkesi semmoiseen raivoon, että sen jyrinä oli vähällä musertaa abbotin pään. Markus makasi kun kuollut, kasvot lattiassa. Oli niinkun salamaisku olisi lyönyt hänen.
"Pois minun silmäini edestä, sen roisto," karjasi Cecilia vaahtosuin, ja oli vähällä rusikoida viheliäistä munkkia.
Markus ryömi käsin ja jaloin suuttuneen naisen luokse, ja aikoi suudella hänen jalkaansa; mutta hän potkaisi häntä vasten naamaa, ja Markus ryömi ulvoen pois.
"Kuinka te taisitte uskoakin tuommoisen kurjan vartioimaan inkvisitioni vankeutta teidän poissa-ollessanne? Mitä täältä tahdoitte? Lähettiläs olisi voinut vaikuttaa aivan saman kuin tekin. Nyt ei minulla taasenkaan ole sitä riemua, että se vanha konna kuolee myrkystä, vielä vähemmän julkisesti polttamalla — hän joka pyöritti ruoskaa minun pääni päällä!" kirkui Cecilia vimmattuna Sigismundille, kunnes kovat suonenvedon tempaukset hillitsivät hänen kielensä.
Sigismund kantoi hänen vuoteellensa, ja huusi sisälle hänen palvelusnaisensa.
Kuninkaan lääkäri noudettiin. Abbotti jätti pyörtyneen hurjattaren ja meni pois. Tunnin päästä istui hän vaunuun. Hän tahtoi omin silmin todistusta munkin melkein satumaisen kertomuksen totuudesta.
Kun hän oli ennättänyt Ringstadiin, tuli lähettiläs hänen perässänsä semmoisella kiireellä, että sen hevonen oli vähällä kaatua. Se toi hänelle käskyn Cecilialta, että hänen piti viipymättä palaaman takaisin, sillä tärkeät asiat vaativat hänen läsnä-oloansa.
Niinkun hänen oikkujensa notkea orja, kääntyi Sigismund heti takaisin ja tuli tuntia ennen auringon laskua jälleen Roskildeen, jossa hän pysähtyi kuninkaan linnan korkean portin ulkopuolella.