"Olkoon se kaukana minusta," vakuutti abbotti, säälivästi katsahtaen, ja käski Appellonan olemaan siellä. "Teidän tahtonne yksinään on hänen lakinsa, ja minun — sen vakuutan teille taivaan kautta — minun korkein onneni on totella käskyjänne ja täyttää jokaisen toiveenne. O, kuinka se koski minuun, kun minä meidän hurskaalta kunnioitettavalta arkkipispaltamme sain käskyn tuoda teidät tänne. Sitä täytyi minun totella; mutta elkää sentään luulko, että te olette missään vankeudessa. Täällä saatte seurata kaikissa omaa vapaata tahtoanne, ja jos olisi minun vallassani, niin vannon minä teille kaiken sen kautta, mitä minulla on pyhää taivaassa ja maan päällä: vielä tänäpäivänä veisin minä teidät takaisin isänne linnaan, sillä hän oli minun paras ystäväni. Kuinka suuresti minä häntä rakastan, huomaatte te siitä, että minä toimitin hänelle tilaisuuden paeta poissa ollessani, jo ennenkun te saitte hänen armahtamisensa kuninkaalta."
"Se olisi tullut minulle kyllä kalliiksi," jatkoi Sigismund teeskennellyllä avosydämellisyydellä, "jos arkkipispa olisi siitä tiedon saanut, mutta sydän tahtoo myös vaatimuksiansa täytäntöön. Vähä ennen minun matkalle lähtöäni, kun minä olin valmistanut kaikki hänen pakoonsa kuuluvat seikat, syleili hän polviani ja jätti teidät, hänen suuresti rakastetun tyttärensä, minun erityiseen huolenpitooni ja hoitooni."
"Ehkä minä mielelläni tahtoisin uskoa teidän kertomustanne," vastasi Signe vähin katkerasti, "niin suokaa kuitenkin anteeksi, että minä epäilen sitä koska te ette ole antaneet minulle mitään muuta todistusta siitä, kuin että salpasitte minut kaikkein julmimpaan vankeuteen."
"En minä, jalo neitiseni," vastasi Sigismund muotoansa muuttamatta. "Johan minä teille sanoin, kenen käskystä minun piti täyttää tämä surullinen velvollisuus ja anastaa teidän kaunis persoonanne. Niin pitkälle saattoi arkkipispa vaikuttaa; mutta näiden muurien sisällä on minulla valta käskeä, ja teidän ei pidä koskaan täällä puuttuman sitä huomiota ja kunnioitusta, jota teidän kauneutenne ja avunne ansaitsee, sillä te olette varmaan viaton. Minä uskallan sitäkin enemmän olla siinä iloisessa toivossa, kun arkkipispa kirjeessään ei ole maininnut teidän rikostanne, luultavasti sentähden, ettei vihollisenne tietäisi teitä syyttää."
"Jaa, minä olen viaton," vakuutti Signe, laskien kätensä sydämellensä. "jokainen pahe on minulle vieras, ja jos te todellakin olette vakuutettu siitä, niin sallikaa minun palata jälleen siihen paikkaan, josta minut vietiin pois. Sitte uskon, että te olette pelastaneet isäni, ja ikuinen kiitollisuuteni ja taivaan paras siunaus on tuleva siitä palkaksenne. Te näytätte myös silloin, että arvolla verhootte sen sijan, johon Jumala pyhässä kirkossansa on teidät uskonut."
"Mitä te pyydätte, jalo neitiseni?" huusi Abbotti jonkunlaisella lempeällä kiivaudella. "Juuri sitä, joka ei ole minun vallassani myöntää. Miksi te muserratte minun sydämeni sillä, että olen pakotettu kieltämään ensimäisen rukouksenne? Minulla on vahva luulo, että korkea käsi ohjaa teidän onneanne, sillä, niinkuin olette kuulleet, on teidän vangitsemis käskynne Lundin arkkipispan omakätisesti kirjoittama, ja minä olen sen vastaanottanut iso inkvisitorilta. Teidän täytyy pitää minua sokeana välikappaleena arkkipispan käessä. Mutta eihän vaan olisi yksi tahi toinen pyhää uskontoamme koskeva varomaton lausunta tullut kauniille huulillenne ja antanut aseet vihollistenne käsiin teitä vastaan? Minä olen teidän todellinen ystävänne, ja, mikä vielä enempi on, olen teillä isän sijassa. Uskokaa siis itsenne kokonaan minulle. Haavan parantamiseksi pitää ensin täydellisesti tietää sen tila. Miettikää siis tarkoin asianne ja vuodattakaa sydämenne minun polvelleni, jossa hellin osanottavaisuus kohtaa teitä. Sitte tiedän, mitä keinoja minun on käyttäminen teidän pelastukseksenne, ja mikään, sen vannon, ei saa jäädä minulta koettamatta, saadakseni pian avata teille pyhän inkvisitionin portit ja antaa teidät jälleen maailmaan, jonka kaunein koriste te olette, sekä yhdelle nuorukaiselle, joka odottaa korkeinta autuuttansa teidän sylissänne ja joka — — —"
"Herra Abbotti," keskeytti Signe, kääntyen poispäin, välttääksensä hänen haureellisia silmäyksiänsä, "te kuvailette liian elävästi minun elämäni yhtä aikaa, joka on joko hyvin kaukana taikka ei koskaan tule. Te unhotatte minun tulevan autuuteni ihastuksen tähden kokonaan sen aineen, mistä puhuitte: synnin, jonka luulette minun tehneen. Suokaa minun siis vakuuttaa teille, että vaikka minä ihmisenä en voi tuntea itseäni vapaaksi synnistä, uskallan minä kuitenkin vapisematta antaa Jumalan katsoa sydämeeni, eikä koskaan — sen minä vannon Ijankaikkisen ja Hänen läsnä-olonsa kautta — ei koskaan saa viettelys, pahe, paha esimerkki eikä edes hirmuisemmat tuskat; jaa, ei itse kuolemakaan minua poikkeamaan hyväin avujen tieltä. Tässä aikomuksessa on Laupias minua tähän asti vahvistanut, ja siihen hän suokoon vast'edeskin armonsa! Mitä on paheiden inholla raskautettu elämä. Se on tuhannenlainen kuolema. Jaa," huusi hän lämpimällä ihastuksella, "sinä, joka vuodatit pyhän veresi ristillä, annat minulle voimaa kuolemaan, jos niin tarvitsee, ja mahdollisena astumaan sinun silmäisi eteen, ja te, herra Abbotti, saatte myös nähdä että minä voin kuolla, mutta en tehdä syntiä."
"Te olette pyhimys liian hyvä tälle viheliäiselle maalle!" huusi
Sigismund ja tempasi hänen voimakkaasti syliinsä.
"Takasin!" huusi Signe, ja hänen kätensä tavoitti veistä.
"Suokaa anteeksi," sanoi Sigismund ja laski hänen irti. "Se ei ollutkaan kuolevainen vaimo, jonka minä temmasin syliini. Teidän hurskautenne vei minun autuasten asuntopaikoille. Maa kaikkine turhuuksineen ja syntineen oli kadonnut minulle, ja pyhimys, loistava kunnian kruunu päässä, seisoi edessäni. Tietämättäni suljin minä teidät syliini. Ah, jospa silmänräpäyksenkin olisitte pidättäneet huutoanne: takasin! Minä olisin silloin nauttinut kauniinta ijankaikkisen ilon esimakua. Taas olen minä syntisellä maalla, ja pyydän, ettette vihastuisi siitä erhetyksestä, johon ainoasti taivas ja se palava into, jolla te vannoitte hyveestänne, oli syynä. Totisesti pahin epäjumalan palvelia lankeaisi ristin juureen ja näkisi taivaan avoinna, jos hän, niinkun minä, näkisi teidän hengen siivillä kohoavan yli tomun maailman."