"Kuoleman uhriksiko sinä?" sanoi Sigismund tulisesti; "ei, siihen olet sinä liian nuori ja miellyttävä. Sinä olet elämänpuu, täynnä paratiisin hedelmiä. Kuinka säälittävää olisi hakata runko, ennenkun hedelmät ovat poimitut? Minun kädessäni on pelastuksesi, ja Cecilian juonista tulet sinä kiusallakin pelastetuksi. Tämän päivän on hurjatar määrännyt sinun kuolinpäiväksesi; katso tässä!" Hän näytti nyt hänelle kirjeen, jossa Cecilia käski häntä viipymättä murhauttamaan Signen, koska kuningas oli saanut tiedon hänen viattomuudestansa siltä tytöltä, joka oli maannut sotamiehen puvussa sängyssä sinä onnettomana päivänä, jona hän kävi vieraana Akselinpojan linnassa ja Signe vangittiin. Ingeborg oli rukoillut kuningasta, saadaksensa Signen vapaaksi, ja Erik oli vaipunut epätoivoon, ettei hän voisi pelastaa häntä inkvisitionin vallasta, koska hän oli tullut sinne arkkipispan käskystä. Hän oli sentähden lähettänyt sanan Laskman'ille, saadaksensa kirjeen hänen vapauttamisestansa. "Kiiruhtakaa," lopetti Cecilia, "minun tahtoni toimittamisessa, sillä minun onneni on vaarassa. Jos sitäpaitsi se tyttö on niin puhdas, kun vakuutetaan olevan, niin, ansaitsee hän hyvin kuolla; sillä se mitä hän vanhan-aikaisen käsityksensä mukaan kutsuu häpeäksi ja häväisemiseksi, odottaa häntä kuninkaan sylissä. Kuolema sitä vastaan säilyttää hänen puhtautensa, ja hän tulee meille kiitosvelkaan. Antakaa hänelle siis runsas satsi sitä myrkkyä, jonka minä viimein puhuessamme annoin teille, ja levittäkää luostarissa semmoinen huhu, että hän on itse ottanut siitä ja siihen asti säilyttänyt sitä hiuksissaan. Jos kuningas tulee häntä ulos vaatimaan, niin antakaa hänelle sen ruumis, ja sitte saamme nähdä, vieläkö myrkyn vääntämä muoto herättää hänen haluansa."
Signe oli sillä välin kääntynyt abbotiin päin, ja vaikka hän oli täydellisesti valmis kuolemaan, ei hän kuitenkaan voinut olla kauhistumatta Cecilian ilkeitä kujeita ja hänen hyväin avujensa pilkkaamista. Hän katsahti tilaansa ja huomasi, miltä puolelta hän sitä katsoikin, ainoasti kaksi päämäärää, joihin hänen tiensä häntä johti: häväistyksen tahi kuoleman. Pitkän hiljaisuuden perästä, jolloin hän jätti itsensä kokonaan kohtalonsa nojaan, ja kiitti taivasta, joka oli hänen vapauttanut tulemasta itsemurhaajaksi, astui hän askeleen lähemmäksi Sigismundia ja sanoi sanomattoman suloisesti ja jonkunlaisella surunsekaisuudella, samalla kun kyyneleensä vuotivat pitkin hänen poskiansa.
"Minä kiitän teitä rehellisyydestänne, jota toden totta en voinut teiltä odottaa! Täyttäkää Cecilia rouvan käsky. Te teette silloin hallitsiattarenne tahdon mukaan, ja minun kuolemani kirjoittaa Ijankaikkinen hänen laskuunsa, eikä teidän. Minä olen, niinkun sanotte, vielä nuori, mutta minä olen elänyt koko ihmis-ijän muutamissa viikoissa. Minä olen kypsynyt Herran syksylle. Antakaa minulle myrkkyä, ja minä suutelen sitä kättä, joka sitä ojentaa minulle, sillä se särkee minun kahleeni ja antaa minulle jälleen henkeni ja vapauteni!"
Sigismund seisoi mietteisin vaipuneena; hänen silmänsä seisoivat niinkun noitavoima olisi ne kiinittänyt Signen huuliin, ja hänen sointuvan äänensä puhtaat kaiut saattivat hänen sydämensä kiivaimpaan liikuntoon; hän seisoi kauan liikkumatta, mutta vihdoin syöksi hän Signen jalkoihin ja lausui innokkaasti:
"Tyttö, vaimo, enkeli taivaasta, sinä olet uudesta luonut koko olentoni! Ojenna minulle kätesi ja johdata minua takaisin avujen tielle; sillä ei kukaan muu maailmassa voi sitä tehdä, paitsi sinä. Lumooja, teetkös sen?"
"Nouskaa ylös!" sanoi Signe arvokkaasti. "Ei sovi kuolemaan määrätyn naisen kuulla rakkauden selityksiä, ja yhtä vähän sopii teille, kirkon palvelia, että semmoiset tulevat huulillennekaan. Tahi luuletteko voivanne mennä avujen temppeliin paheiden lian lävitse? Menkää Sovittajan haudalle ja rukoilkaa anteeksi verisiä syntiänne. Viettäkää koko elämänne rukouksen ja hyväin töiden harjoituksilla. Kärsikää rikoksistanne tässä maailmassa, ja minä tapaan teidät sitte toisessa."
"Ei, täällä pitää sinun olla minun!" huusi Sigismund. "Kaikki on valmiina tuomaan sinua minun syliini, ja kadotuksen ja koko helvetin kautta vannon: ei kukaan muu kuin minä ole milloinkaan koskettava sinun punaisia huuliasi, eikä kukaan muu kuin minä sulkeva sinua syliinsä! Jaa," karjui hän niin että holvi kumisi, "minun omani pitää sinun oleman, vaikka tie sinun omistamiseesi kulkisi kuninkaan ja sinun rakastettusi sydämen lävitse!" Hän meni nyt Signeä askeleen lähemmäksi ja tavoitti hänen kättänsä.
Signe ei voinut olla ehdottomasti kauhistumatta abbotin kovaa huutoa; hän pakeni häntä sentähden niin kauas kun taisi, tavoitti veistä, jota hän kantoi sydämellänsä ja huusi: "Haa! tahdotteko tehdä väkivaltaa!"
Sigismundin kotkansilmät seurasivat sitä liikettä, jonka Signe teki kädellänsä. Niinkun salama syöksi hän Signeen kiini, kiersi kätensä hänen hartioidensa ympärille, tarttui kovalla kädellä hänen rintaansa, ja silloin oli onnettoman viimeinen turva, veitsi, häneltä ryöstetty.
"En!" huusi hän, pitäen veistä ylhäällä ilmassa. "Minä en tahdo käyttää väkivaltaa! Vapaatahtoisesti pitää sinun laskeutua minun syliini. Jaa, paatunut, sinun pitää kerjätä minun ystävyyttäni ja ainoasti siinä nähdä onnesi. Sinä siis aioit ottaa henkeä itseltäsi, ja ainoasti sentähden, että välttäisit minun syleilemistäni? Eikö se osa, jonka minä otan sinun kohtalossasi, ja se, että rohkenen pelastaa sinun henkesi, herätä sinussa mitään hyväntahtoisuutta minua kohtaan? Kuoleman viikate on jo nostettu lyömään maahan sinun elämäsi kukkaa, ja ainoasti syvimmän petoksen kautta ja suurimmilla uhrauksilla voipi se vielä saada kohottaa kaunista lakkaansa varressansa. Tiedätkös siis, kiittämätön, mitä minä olen tehnyt henkesi pelastukseksi. Ah, sydämeni vuotaa verta vieläkin tämän melkein yli-ihmisellisen uhrin tähden! Mikä ilo elämässä olisi isän iloa suloisempi? Mikä nautinto voisi vastata sitä, kun ihminen saa painaa rakkaan lapsen isänsydämellensä? Säilyttääkseni minulle niin kallista henkeäsi, olen minä pakotettu ryöstämään itseltäni tämän ihanan toivon. Cecilia vaati sinun kuolemaasi. Hän tulee parin päivän perästä tänne luostariin. Arvattavasti hän haluaa nähdä vaarallisen kilpailiansa ruumista. Jotta hän tulisi petetyksi, täytyy niinmuodoin hankkia ruumis, ja siihen ei minulla ollut muuta neuvoa kuin — —"