"Haa!" huusi hän mieletönnä; "tänne se hylky on hänet kätkenyt! Hän rukoilee; jaa, rukoile vaan; saa nähdä, jos rukous voipi pelastaa sinua!" ja syöksi samassa väkipuukolla läpi pistämään luultua kilpailiatartansa.
"Ah, teidän armonne, varokaa itseänne!" huusi Markus, joka oli pysähtynyt ulkopuolelle ovea ja nyt kiiruhti sisälle. Mutta se oli liian myöhään. Cecilian oli jo kuvan jalkaan sovitettu konehisto lingottanut sen syliin, ja sen yhdeksän väkipuukkoa olivat lävistäneet hänen rintansa ja kylkensä.
Markus kauhistui niin tavattomasti, että kieli alussa kielsi häneltä palveluksensa; vasta kun pahan ihmisen veri vuoti hänen jalkainsa eteen, sai hän jälleen puheensa ja huusi kaikin voimin: "Apua, apua!"
Munkit, jotka juuri tuumiskelivat, panisivatko he Valdemarin kahleihin ja sulkisivat sisälle, vaiko ainoasti vartioitsivat häntä, kunnes saisivat Cecilialta toisia käskyjä, kuulivat Markuksen hätähuudon, ja luulivat hänen olevan jossakin vaarassa, päästivät Valdemarin irti ja kiiruhtivat kumppaninsa avuksi. Nähtyänsä Cecilian kuolleena kuvan sylissä, päästivät he kuorossa niin kauhean huudon, että kuului aina kuninkaalle ja Pfaltsin kreiville asti, jotka Erikin henkivartian seurassa ja papin kuoropojan opastamina kiiruhtivat alas verta tulvaavaan holviin.
"Menkää täältä, kuninkaani," pyysi Pfaltsin kreivi, joka ensiksi huomasi hirveän näön, "ettei se, mitä täällä näette, teitä liian paljon liikuttaisi. Cecilia on kuollut; siinä on kaikki, mitä tarvitsette tietää."
"Kuollut!" sanoi kuningas ja tunkeusi väkisin huoneesen. "O Jumala! minä rakastin häntä niin suuresti," jatkoi hän; "minä olen hänen tähtensä uhrannut valtakunnan suojelushengen, Filippan!"
"Antakaa sen vakuutuksen, ettei hän ollut mahdollinen mihinkään uhriin, joita olette hänelle tehneet, lievittää tuskanne, ja jättäkää hänen ruumiinsa minun huostaani," sanoi Kristoffer, ja vei kuninkaan ylös luostarin keskusteluhuoneesen.
Valdemar riensi nyt uudestaan sisälle ja huusi epätoivoisella äänellä ja osoittaen samaa ruumiinsa liikunnoilla:
"Armoa, pelastusta! Ah armollisin herrani ja kuninkaani, antakaa avata kaikki vankihuoneet. Kauhea aavistus sanoo minulle, että minun onneton morsiameni on elävänä haudattu; sillä kun abbotti oli viimeisen kerran minun luonani kehoittamassa minua taivuttamaan Signeä valitsemaan häväistyksen, pelastaaksensa minun henkeni, sanoi hän, että ikuinen vankeus ja vihdoin nälkäkuolema tulisi hänen hirmuiseksi osaksensa, jos hän ei heittäytyisi hänen syliinsä. Hän on murhattanut erään nuoren naisen, jonka ruumiin hän on ilmi antanut hänen sijassaan. Pelastakaa hänet, kuninkaani. Vapahtakaa se onneton kauheasta nälkäkuolemasta, sillä se on välttämätön, koska abbotti, ainoa, joka tiesi, missä hän nääntyy, on kuollut!"
"Kauheata!" sanoi kuningas. "Onko siis tämä Herran palvelukseen määrätty huone muuttunut murhaluolaksi?" Hän kutsutti nyt väkensä ja käski, että he Valdemarin johdolla etsivät kaikki vankihuoneet, ja särkisivät niiden ovet, joita ei muuten voitaisi aukaista.