— Voitko näyttää minulle koko Aasian muutamassa minuutissa, — kysyi Lalli rohkeasti. Minä olen jo ollut täällä niin kauan, ja minun on pian lähdettävä kotiin, enkä kuitenkaan ole nähnyt kuin pienen osan Intiaa.
— Sen kyllä voin, — vastasi fakiiri, ja hänen äänensä kuulosti melkein uhkaavalta. — Katsohan nyt!
Hän otti koristaan kerän, tarttui toisella kädellään langan päähän ja sinkautti toisella kädellään kerän ilmaan. Langan purkautuessa lensi kerä niin korkealle, ettei siitä voinut nähdä muuta kuin vain langan, joka riippui tyhjästä ilmasta.
— Tule mukaan nyt, — sanoi fakiiri käskevällä äänellä.
Senjälkeen alkoi hän kiivetä riippuvaa lankaa ylöspäin.
Lalli ei epäillyt vähääkään, vaan alkoi heti kiivetä lankaa myöten, ja myöskin Sindra, Villi ja Huru tekivät samalla tavalla. Kiipeäminen onnistui ihmeteltävän helposti, vaikkakin lanka oli niin ohutta, että he tuskin saattoivat tuntea sitä käsissään. Yhä korkeammalle he kiipesivät, ja maa laajeni yhä enemmän heidän silmissään. Vihdoin pysähtyi fakiiri riippuen langan varassa käsistään ja polvitaipeestaan.
— Katsoppa, sanoi hän, viitaten toisella kädellään. — Tuolla näet korkeat Himalaijan vuoret, tuolla loppuu Intia, ja niiden toisella puolella voit nähdä muita maita, Tibetin vuoristomaan, Afganistanin, Turkestanin ja muita.
Lalli katsoi osoitettuun suuntaan ja näki korkean vuorijonon lumisine huippuineen, ja toisella puolella saattoi hän erottaa muut maat niin seivästi että näki, mitä ihmiset tekivät laaksoissa ja vuorenrinteillä. Tibetissä näki hän rotevia vuoristolaisia, jotka paimensivat karjojaan, ja ihmeellisiä luostareita pyhine miehineen, jotka hypistelivät puupalloista tehtyjä rukousnauhojaan, toisella taholla näki hän villien afganein aseinaan käyrät veitset kuljeksivan vuorisolissa, ja vielä kauempana kuormitettujen kamelikaravaanien vaeltavan erämaan tapaisten seutujen halki.
— Käykäämme korkeammalle, — sanoi fakiiri käskevällä äänellä.
He kiipesivät vielä korkeammalle, ja näköala laajeni yhä enemmän.