— "Kun aamuateriansa se varhain aloittaa, niin ruuan vatsahansa vast' iltaseksi saa."
Ja sitten kuului kuivaa, rämisevää naurua puunrungon takaa, ja kun lapset katsoivat tarkemmin sinne, häämötti siellä kummallinen hahmo, joka hitaasti tulla tallusteli kahdella jalalla astellen metsän pimennosta. Kun se tuli lähemmäs, huomasivat he, että sekin oli jokin lisko, pystyasennossa oleva krokotiili, jonka etujalat olivat heikot ja takajalat paksut, ja viimeksimainituilla se asteli arvokkaasti suipon hännän laahatessa maata. Pää oli pieni, ja siinä oli leveä ankannokka, kasvot olivat kiltin ja sävyisän näköiset.
— Hyvää päivää, setä Ankannokka! — tervehti Maija puoliksi piloillaan, puoliksi säikähtyneenä, mutta Lalli kumarsi kohteliaasti.
— Päivää, päivää, lapsukaiset — lausui lisko arvokkaasti vastatervehdykseksi ja nyökytteli päätään lystikkäästi. — Ei minun nimeni sentään ole Ankannokka vaan Iguanodon, mutta sehän on samantekevää. Näen, että olemme tänään saaneet vieraita jostakin toisesta taivaankappaleesta. No niin, hauskaa tutustua, hauskaa tutustua. Tuntuukin toisinaan hieman yksitoikkoiselta nähdä vain liskoja ja muita matelijoita kaikkialla ympärillään. Noista pienistä imettäväisraukoista, joita täällä on, ei juuri kannata puhua, sillä eivät ne paljoakaan meistä eroa, vaikka niillä mukamas onkin karvapeite ja lämmintä verta suonissa. Jos imettäväisillä olisi joku sen kokoinen edustaja kuin tämä pitkäkurkku tässä, niin sitten voisi ne ottaa lukuun. No niin, me liskot olemme Venuksessa herroina tähän aikaan, ja voi olla hupaisaa tavata muutakin väkeä.
Samassa laskeutui jymyliskon pää puiden latvuksista käärmeen pään tavoin heiluen pitkän kaulan varassa.
— Niin, mutta eivätkö ne olekin merkillisiä, — se sanoi ja katseli taas lapsia tihrusilmillään, — mutta minä pidän niistä sittenkin. Niillä on niin viisaat silmät. Vaihtelu tuottaa iloa, kuten sanot.
Ja se ojensi pienen päänsä aivan lähelle lapsia ja lipsutti kaksihaaraista kieltään. Silloin tunsi Maija heltyvänsä ja taputti sitä päähän.
— Taidat olla kiltti, vaikket olekaan kaunis, — hän sanoi ystävällisesti. — Mahtaisitko sinä ottaa meidät pienelle ratsastusmatkalle tämän maan halki.
— Mitäpä minulla sitä vastaan olisi, — vastasi jymylisko. Ettehän te paina yhtään mitään, ja minä olen juuri aikonut lähteä rantaan juomaan ja sitten tuonne lämpimälle vuorenrinteelle vetämään päivällisunta. Te voitte kernaasti istua selässäni sen ajan.
— Minä tulen kappaleen matkaa mukananne, — sanoi setä Ankannokka. — Aterioitsen tuolla rannalla ja matkalla saan vähäsen jutella. On hauskaa tavata semmoisia, jotka ovat nähneet tätä maailmaa eri puolilta.