Silloin Senniä nauratti.

— Luuletko meidän polttavan kivihiiliä kuten satatuhatta vuotta sitten? — hän kysyi. — Ei, hiili ja muu polttoaine on aikoja sitten täältä loppunut, emmekä sitä tarvitsekaan. Kaikki koneet käyvät sähköllä, jota saamme osaksi auringosta, osaksi tuulesta ja osaksi meren aalloista. Sähkövoima käyttää lentokonettani, sähkötuolia ja kaikkia muita Marsin koneita. Ei tarvitse muuta kuin soittaa langattomalla puhelimella lähimpään voimakeskukseen, niin saa langatonta tietä voimaa luokseen vaikkapa ilmassa ollessaan.

Ja niin he leijailivat kaupungin ohitse ja näkivät alapuolellaan laajoja vihreitä peltomaita, mutta ennen pitkää aukeni heidän nähtäväkseen vain erämaan yksitoikkoinen punainen pinta. Hetkisen perästä he näkivät taas pitkän, tummanvihreän juovan taivaanrannalla ja sen keskellä sinisen viirun.

Siellä on muuan kastelukanavamme, — selitti Senni. — Semmoisilla me johdamme vettä joka paikkaan kiertotähdellemme, missä maaperä parhaiten soveltuu maanviljelykseen. Katsokaa, tuolla on kohta, missä kaksi kanavaa leikkaa toisensa. Siinä risteyksessä on pieni pyöreä järvi, samannäköinen kuin Päivölänjärvi mutta paljoa pienempi. Koko maisema tuntui lapsista yksitoikkoiselta ja pani heidän mielensä apeaksi. Kaikki muu oli ihmiskäden muovailemaa paitsi erämaan punainen hiekka; ei ollut siinä taulussa pienintäkään virkistävää vaihtelua, ei metsiä eikä vuoria.

— No, mitä pidät tähdestämme? — kysyi Senni.

— Minusta se on yksitoikkoinen ja ikävä, — sanoi Lalli.

— Ikävään minä kuolisin, jos täällä täytyisi elää, — murisi Villi.

— Mutta hirveän paljon keksintöjä te olette tehneet, — koetti Maija lievitellä.

— Niin, — sanoi marsintyttö hieman hämillään. — Ne ovat kaikki tehdyt monta kymmentä tuhatta vuotta sitten. Mutta kun tasa-arvoisuus tuli täydelliseksi ja vallankin sen jälkeen kun naiset tulivat vallitseviksi ja kaiken työn tekijöiksi, ei enää ole uusia keksintöjä tehty. No niin, eihän niitä sentään tarvitakaan. Emme me enää parempaa saisi, jos koettaisimmekin.

— Mutta missä sinun kotisi on? — kysyi Maija.