— Sen voin minä sinulle selittää, — puuttui norsu puheeseen ja astui esiin vielä pureskellen mehevää oksaa. — Se johtuu siitä, että Jupiter pyörii akselinsa ympäri hyvin nopeasti. Tuo keskellä oleva vyö kiertää vielä nopeammin kuin keskiosa, sillä se on vain höyryä. Se tarvitsee yhteen kierrokseen vain seitsemän teikäläistä tuntia, kun taas keskiosa tarvitsee yhdeksän. Se on, tiedättekös, huimaa menoa, sillä Jupiter on monta kertaa suurempi kuin maapallo, vaikka sen ainejoukkio on niin harvaa, ettei se paina enempää kuin kolme kertaa niin paljon kuin Maa.
— Mutta entä nuo punaiset pilkuta — kysyi Maija.
— Sisustasta pursuu vielä tulta esiin siellä täällä, — vastasi norsu.
— Siellä on tuli- ja tulikivijärviä, — sanoi käärme, ja sen terävät timanttisilmät säkenöivät häijysti kiertotähden lumoavassa valossa.
Avee tarttui Maijan käteen ja Imataa Lallin, ja niin he kulkivat
eteenpäin norsun, leijonan, karhun ja monen kasvinsyöjän seuraamina.
Käärmekin mateli koko ajan heidän vieressään ruohikossa, pysytellen
Villin läheisyydessä.
— Pidätkö sinä tästä luiruttelevasta elämästä? — se kysyi kissaan kääntyneenä. — Ajatteleppas, rohkeus ja taito eivät merkitse tässä maassa niin mitään. Ei kukaan tiedä mitään pyydystelyn tuottamasta nautinnosta ja jännityksestä. Semmoiset mitättömät olennot kuin hiiret ja rotat voivat hyvin ja lisääntyvät, kunnes koko maa on niitä tulvillaan, ja samaten on pian laita noiden kasvinsyöjäin. Jonkun vuoden perästä niitä on tasangoilla niin tiheässä, että kaikkialla voi astella niiden selältä selälle, ja silloin niillä ei ole enää mitään syötävää. Niille itselleen olisi parempi, jos joku söisi muutamia niistä tuon iänikuisen vihannessyönnin vaihteeksi.
Villin silmät kiiluivat ja välkkyivät, kun hän ajatteli, miten hyvälle pieni liha-ateria taas maistuisi, mutta hän vastasi vain:
— Maassa täytyy olla maan tavoin. Olen nähnyt niin monta erilaista maata, ettei minua enää mikään ihmetytä, ja sitäpaitsi Lalli ei suvaitse minun surmaavan täällä mitään.
Sillävälin kulkivat Lalli ja Maija puhellen Aveen ja Imataan kanssa, ja nämä näyttivät ylväinä heille paratiisin kaikki ihmeet ja osoittivat erilaisia hedelmäpuita. Toisinaan kävi matka ohi vilpoisain, salaperäisten luolien, joista voi saada sateen suojaa, toisinaan he nousivat kunnaille, joilta oli näköala yli koko tämän ihanan maiseman, meri taustana. Tämä meri oli nyt Jupiterin valaistuksessa kuin suuri hopeapeili, ja hopeasta kohosi paikoitellen pieniä saaria, joissa oli terävähuippuisia sinisiä vuoria tai tummanvihreitä appelsiini-, palmu- tai muunlaisia hedelmäpuulehtoja.
Jonkun aikaa kuljettuaan tulivat he taas pyöreälle tasangolle, jolla kasvoi helakoita kukkia. Keskellä tätä tasankoa kohosi jättiläispuu, jonka oksat näyttivät ulottuvan taivaaseen saakka. Se oli niin suuri, että Lallista tuntui kuin taivaan tähdet olisivat riippuneet sen oksilla. Varoittavien sormien tavoin suuntautuivat nämä oksat sinistä, salaperäistä taivaankantta kohden, missä Jupiterin kiekko nyt oli osittain oksien ja lehtien peitossa, osittain puun latvan hopeakruununa. Joka oksalta riippui merkillisen näköisiä hedelmiä, kaikki eri värisiä ja eri muotoisia, mutta kaikki hyvin houkuttelevan näköisiä. Mahtava, väräjävä suhina kuului valtavasta latvuksesta, ja lehdet lipattivat tuhansin salaperäisin kuiskein, kutsuvin ja kiehtovin.