Lalli oli nyt niin suutuksissaan, että hän vapisi, mutta hän huomasi, että nuo kaksi ihmistä vain lempeän surullisina katselivat ilkeätä käärmettä, eikä hän silloin voinut itsekään ruveta väkivaltaa käyttämään. Hänellä oli sitäpaitsi semmoinen tunne, ettei väkivalta ollut luvallistakaan tässä paratiisissa.
— Mikä teidän nimenne on? — hän sen sijaan kysyi noilta molemmilta ystävällisellä äänellä.
— Imataa ja Avee, — he vastasivat, — mutta kertokaa meille jotakin itsestänne!
— Ei, ei, älkää tehkö sitä! — sähisi käärme. — Se on tietoa, ja sitä eivät nuo elukkaparat saa itselleen hankkia. He eivät saa syödä tiedon puusta.
— Ei puhuta niin paljon, — sanoi Imataa hieman alakuloisella äänellä. — Käärme sanoo aina jotakin häijyä joukkoon. Meistä on itse asiassa yhdentekevää, keitä te olette ja mistä tulette. Pääasia on, että te olette vierainamme, ja jos tahdotte, voitte itse tulla katsomaan tiedon puuta. Mielellämme viemme teidät sinne, vaikka se on ainoa puu, johon emme saa koskea, emmekä sitä haluakaan tehdä. Kas nyt laskee aurinko, ja Jupiter nousee.
Ja samassa painui aurinko todellakin taivaanrannan taakse jättäen jälkeensä kapean kultaviirun viininväriseen mereen, mutta vastakkaisella puolella nousi puiden takaa valtavan suuri loistava hopeakiekko täyttäen suuren osan senpuoleista taivaankantta ja hohtaen niin, että melkein silmiä häikäisi. Siitä tuntui virtaavan leppoisaa, miellyttävää lämpöä, ja edelleenkin oli yhtä valoisaa kuin ennen auringonlaskua. Linnut, jotka hetkiseksi olivat laanneet laulamasta ikäänkuin tätä ihmettä odotellen, virittivät nyt entistäkin suloisemmat sävelensä, ja kukista lähti entistä huumaavampi sulotuoksu, ja kirjavat perhoset lentää lepattelivat kukasta kukkaan kuin ennenkin.
Nopeasti nousi loistava kiekko korkeammalle, ja pian he näkivät sen kokonaan. Sen keskellä he näkivät taas tummia pilviä leveinä juovina, ne muodostivat merkillisiä kuvioita tuolle hopeiselle kilvelle, siinä oli uhkaavia ukkospilviä ja valkoisia loistavia kesähattaroita. Siellä täällä näkyi punaisia laikkuja aivan kuin olisi siinä tulenliekkejä. Koko levy oli kummaltakin sivultaan litistynyt, joten se näytti melkein soikealta.
Sanattomina hämmästyksestä katselivat lapset tätä ihmeellistä satunäytelmää, joka kävi vieläkin kauniimmaksi, kun he samalla näkivät kaksi Jupiterin kuuta, jotka paistoivat samanvärisinä kuin maapallonkin kuu.
— Oi, miten kaunista! — sanoi Maija. — Mutta miksei se ole pyöreä?
— Älkää kysykö noilta ihmisiltä, — sanoi käärme ivallisesti. — He eivät tiedä yhtään mitään. He eivät muusta välitä kuin syömisestä ja juomisesta.