Samassa he näkivät kahden olennon astelevan metsästä viimeisten auringonsäteiden valaistuksessa. Siinä oli kaksi nuorta kaunista ihmistä, mutta he olivat aivan alasti. Pitkät, tummat suortuvat aaltoilivat pitkin heidän selkäänsä, heidän kasvonsa olivat tyynet ja hyvännäköiset ja heidän silmänsä säteilivät.
— Luulin, että olimme jo nähneet paratiisimme kaikki olennot, — sanoi toinen, joka oli nainen, — mutta nuo tuolla näyttävät myös ihmisiltä, ellei heidän ruumiinsa ympärillä olisi tuota kummallista rumaa nahkaa, joka tekee heidät epämiellyttävän näköisiksi.
— Juuri niin, Avee, — sanoi toinen, mies. — Epämiellyttävältä se minustakin tuntuu, ja sitäpaitsi on heidän kasvoissaan omituinen tutkiva ja kysyvä ilme, josta minä en pidä, mutta muutenhan ne ovat aivan meidän näköisiä.
— Se, että he käyttävät pukua, johtuu vain siitä, että he tietävät, mikä on säädyllistä, ja te ette sitä tiedä, — sanoi sähisevä ääni lähistöstä, ja kun lapset katsoivat sinne päin, näkivät he suuren kiiltävänvihreän käärmeen, joka välkkyi hiottujen timanttien lailla. — Jos olisitte noudattaneet neuvoani ja syöneet hyvän- ja pahantiedon puusta, niin olisitte tekin ymmärtäneet, että nyt olette alasti.
— Hyvän- ja pahantiedon puu… käärme… — ajatteli Lalli, — mutta tämähän on todella paratiisi ensimmäisine ihmisineen.
Maija oli kääntynyt poispäin ja seisoi selin noihin ihmisiin, mutta
Lalli tarttui hänen käsivarteensa ja käänsi hänet taas niihin päin.
— Hyi! — sanoi Maija punastuen, — nehän ovat aivan alasti. Onhan vallan sopimatonta käydä tuolla tavalla.
Mutta Lalli vain piti häntä kädestä ja talutti hänet noiden ihmisten luo. Hän ojensi heille ystävällisesti kätensä, ja he lausuivat lapset sydämellisesti tervetulleiksi.
— Mene tiehesi, häijy käärme, — sanoi Lalli sitten suuttuneena käärmeelle, joka ivallisesti oli katsellut äskeistä toimitusta. — Tulemme kyllä toimeen ilman sinuakin.
— No, no, älkää kiivastuko, — sähisi käärme. — Teidän puolellannehan minä olen. Näen kyllä, ettei maapallolla ole oltu yhtä tyhmiä kuin täällä, ja senvuoksi tekin olette nyt täällä ja tiedätte maailmasta jotakin, mutta nuo kaksi pässinpäätä vain kävelevät täällä, syövät, juovat ja makaavat. He eivät käsitä edes sitä, ettei tätä tämmöistä voi ajan pitkään jatkua, sillä jos tämä maailma on vielä tuhannenkin vuotta olemassa ja ihmiset ja eläimet vain lisääntyvät, niin ei ole enää ruohonkortta elukkain syötäväksi eikä ainoatakaan hedelmää puissa, ja maassa on nelijalkaisia ja kaksijalkaisia päällekkäin, niin etteivät ne mahdu liikkumaan, ja sitten täytyy niiden kumminkin ruveta syömään toisiaan kuten niin monesti jo olen leijonalle sanonut. Ei suinkaan sillä ole tuommoisia hampaita ja kynsiä vain senvuoksi, että se söisi niillä omenia.