Ja taas he ratsastivat metsässä kiertotähden säteillessä ja merkillisten valorenkaiden loistaessa taivaalla. Jonkun aikaa ratsastettuaan he tulivat suurelle aukealle paikalle, jonka keskellä kohosi puu, niin mahtava, etteivät lapset semmoista olleet ennen nähneet, tiedon puuta kenties lukuunottamatta. Se oli eräänlainen mänty, ja sen runko oli niin paksu, että sen läpi olisi voinut ajaa nelivaljakolla, jos se olisi ontto. Ja semmoinen se näytti olevankin, sillä he näkivät aukon sen toisella sivulla, ja siinä näkyi luolaleijonan julma pää. Puun ympärille oli kerääntynyt valtava joukko erilaisia eläimiä, useimmat pitkä- ja lämminvillaisia. Siellä oli suuria alkuhärkiä, hirviä, hyenoja, susia, sapelihammas-tiikerejä, näätiä sekä suuri joukko sarvipäitä märehtijöitä ja hevosmaisia, eläimiä, ja puiden oksilla istui kaikenmoisia lintuja.
— Sieltä ne tulevat, — karjui leijona. — Siinä nyt näette kaikki, että olen oikeassa. Mammutti on liittoutunut ihmisten kanssa ja kantaa heitä selässään. On vihdoinkin aika teidän syöstä hänet valtaistuimelta ja valita joku arvokkaampi, joka paremmin voi taistella eläinten oikeuden puolesta heidän yhteistä vihollistaan vastaan.
— Niin, niin, — huusivat ja ulvoivat, ammuivat ja visersivät eläimet.
Silloin juoksi karhu piirin keskelle ja mörisi suuttuneena:
— Pölkkypäitä te olette kaikki tyyni. Ettekö älyä, että leijona haluaa päästä valtaan saadakseen paremmin syödä vatsan täydeltä teidän lihaanne? Me olemme vast'ikään olleet taistelemassa ihmisten kanssa ja tunkeutuneet heidän luolaansa, ja nämä, joita arvoisa herramme kantaa selässään, ovat meitä auttaneet ja ovat eläinten ystäviä, sen voimme eukkoni ja minä todistaa.
— Ohoo, kas vaan! — huusi muuan kettu. — Ette kai luulleet, että näin teidän säästävän ihmiset juuri tuon pojan pyynnöstä. Teidän olisi tietenkin pitänyt surmata heidät kaikki tyyni, kun kerran olitte heidän luolassaan. Kavaltajia olette, kavaltajia!
Nousi hirveä meteli. Kaikki huusivat toinen toistaan kovemmin, hampaat kirisivät, sarvet heiluivat. Koko joukko jakautui kahteen puolueeseen, toinen kannatti leijonaa, toinen mammuttia. Leijonan puolueeseen kuuluivat useimmat petoeläimet, sudet, hyenat, ketut ja sakalit, sillä kun leijona oli surmannut jonkun eläimen, jäi aina jotain niillekin. Sapelihammas-tiikeritkin liittyivät niihin, sillä ne vihasivat lapsia, koska he olivat varoittaneet karhuja, kun muuan niistä aikoi rosvota näiltä pennut. Niinikään kuului useita lintuja, kuten korpit ja varikset, leijonan puolueeseen. Sitävastoin liittyivät useimmat sarvelliset eläimet mammuttiin, ja kun tämä oli järjestänyt joukkonsa, ja alkuhärät ja hirvet siinä seisoivat sarvet alassuunnattuina ja karhut seisoivat takajaloillaan ja heiluttivat peloittavia käpäliään, niin ei ollut tämäkään suinkaan halveksittava puolue.
Leijona näytti tämän ymmärtävän ja kesti hyvän aikaa, ennenkuin se antoi hyökkäyskäskyn. Tätä odotusaikaa käytti Lalli hyväkseen ja nousi seisaalleen mammutin selkään.
— Kuulkaa, mitä sanon, älkääkä olko hulluja! — hän huusi tuolle karjuvalle ja ulvovalle joukolle. — Sanon, että teette viisaimmin solmimalla heti rauhan ja tunnustamalla mammutin edelleenkin kuninkaaksenne. Jos niin teette, lähden minä siskoni kanssa heti Titanista omaan tähteemme. Sen olimme muutenkin aikoneet tehdä, eikä kukaan teistä voi sitä estää eikä tehdä meille mitään pahaa. Mutta ellette niin tee, niin palaan minä maapallolta ja tuon tullessani aseita, jotka surmaavat etäältä kuin salama ja jyrähtävät kuin ukkonen, ja silloin minä tuhoan teidät jok'ikisen.
Meteli taukosi hetkeksi, ja eläimet neuvottelivat keskenään mumisten. Vähitellen näkyi toinen toisen perästä hiipivän mammutin puolelle, ja lopuksi oli luolaleijona siinä vain parin sapelihammas-tiikerin seurassa, huiskuttaen häpeissään ja kiukuissaan kylkiään hännällään.