»Silloin, baas, täytyy meidän viedä sinut vankina. Me olemme kaikki
Käärmeen tahdon alaisia.»
»Tyhmää puhetta», minä huusin. »Kummanko luulette olevan mahtavamman päällikön, Inkulun vaiko Ratitswanin? Sanon teille, että juuri sillä aikaa kun tässä puhumme, ajaa Ratitswan Inkulua kuin tuuli kuivia lehtiä. Teille olisi parasta, te Machudin heimon miehet, että tekisitte rauhan Ratitswanin kanssa ja veisitte minut hänen luokseen vuorille. Jos teette sen, on hän palkitseva teitä ja myöskin minä, mutta jos tottelette Inkulua, karkoitetaan teidät pian asumasijoiltanne.
He katselivat irvistellen toisiaan ja huomasin, että sanani eivät olleet tehneet mitään vaikutusta. Laputa oli hoitanut hyvin asiansa.
Joukon johtaja kohautti olkapäitään kafferien tapaan.
»Emme tahdo mitään pahaa sinulle, baas, mutta meidän on käsketty viedä sinut Inkulun luo ja me emme rohkene uhmata Käärmettä.»
Väsymys valtasi minut jälleen, en jaksanut puhua enempää. Vaivuin maahan niin äkkiä, että olin vähältä joutua veteen.
»Viekää minut siis Inkulun luo», sammalsin, »en pelkää häntä», ja sitten kaaduin selälleni puoliksi pyörtyneenä.
Minun täytyy sanoa, että he olivat kunnon väkeä, nuo Machudin miehet. Eräällä oli mukanaan pullo olutta ja hän antoi minun juoda siitä. Se oli laimeaa eikä lainkaan hyvää, mutta se ajoi minut jälleen hereille. Ajattelin voimakasta unen tarvettani ja sanoin senvuoksi: »Päivä ei ole pitkälle kulunut, ja olen vaeltanut pitkän matkan. Haluan nukkua jonkun ajan.»
He eivät panneet vastaan ja painaen pääni Colinin turkille vaivuin pian syvään uneen.
Kun he herättivät minut oli aurinko jo korkeammalla taivaalla. Laskin, että kello oli 8 aamupäivällä. Miehet olivat tehneet tulen ja paahtaneet muutamia maissikakkuja. Niitä he tarjosivat minulle ja söin niitä kiitollisena. Tunsin oloni paljon paremmaksi ja ajattelin, että piippu olisi nyt maistunut.