Olen käyttänyt vertauksia. Hos. 12: 11.
TEKIJÄLTÄ KIRJANSA PUOLUSTUKSEKSI
Kun kynän ensin otin kätehen'
Ja työhön ryhdyin, enpä luullut, en,
Ett' tulis siitä kirja tämänlainen:
Sen toisin olin suunnitellut vainen.
Mut tuskin aavistustakaan ol' mulla,
Niin tällainen vain alkoi siitä tulla.
Se kävi näin: Kun kerran evankelin
Mä pyhäin miesten teistä kirjoittelin,
Niin äkkiä heidän työnsä, toimens' siin'
Jo alkoi verhoutua vertauksiin.
Kakskymmentä sai niitä kirjaan heti,
Kakskymmentä taas taas mukanaan ne veti,
Ja nytkös tuli tuiki taajaan noita,
Kuin ahjon sydet syytää kipunoita.
Ei, aattelin, jos näin te taajenette,
Niin kiinni teidät kytken, muutoin ette
Te malta määrääkään, ja kirja, jolla
Hyv' alku on, ois pian turmiolla.
Niin tein, mut tarkoitus ei ollut mulla
Tän kynänkynnön kaikkein käsiin tulla
Semmoisenaan. En selvill' ollut, miksi
Ma laittelinkaan kirjaa valmihiksi:
En naapurien huvitukseks', en,
Kenties vain omaks' tyydytykseksen'.
Ei muuta mulla mieless' ollutkaan.
Ma kirjoittelin ajankuluks' vaan.
Näin mieli pahemmiss' ei askaroinut,
Mi töihin kehnoihin ois viedä voinut.
Ilomielin kynä paperille siirtyi,
Ja aattehet ne siihen pian piirtyi.
Kun metodi oi' selvä sekä kuosi,
Niin puistellen ne paperille vuosi
Mun kynästäin. Ja niinpä nyt
On kirja tähän kokoon syntynyt.
Sai yhteen langan päät. Nyt kirjan' kannoin
Ma muitten nähdä. Heidän päättää annoin,
Se kelpaako, vai onko tuomittapa.
Yks' sanoi: "anna elää", toinen: "tapa";
Tää: "pane pränttiin, John", tuo: "älä väinkään".
"Hyv' on", yks' sanoi, toinen: "eipä lainkaan".
Ma olin ymmällä, mut mietin sitten:
Kun noin te eri tavoin harkitsitten,
Niin pränttiin vainenkin se saakohon;
Saa nähdä sitten, kuka oikeess' on.
Yks', huomaan ma, sois sen niin kyllä käyvän,
Vaikk' ei näy toinen siihen yhdistäyvän.
Mut ken heist' oikein neuvoi, kuka väärään,
Sen itse kirja ratkaiskoon; niin määrään.