Mies: En ennen ollut se, mikä nyt olen.
Kristitty: Mikäs olit ennen?
Mies: Olin ennen oivallinen ja toivorikas tunnustaja sekä omissa silmissäni että muitten. Luulin muinoin olevani otollinen pääsemään Taivaalliseen Kaupunkiin ja riemuitsin tuossa luulossani. [Luuk. 8: 13]
Kristitty: Mutta mitästä olet nyt?
Mies: Nyt olen Epätoivon mies, ja se on minut sisäänsä sulkenut, niinkuin tämä rautainen häkki. En pääse enää pois! Voi, en pääse!
Kristitty: Mutta kuinka sinä jouduit tähän tilaan?
Mies: Lakkasin olemasta valpas ja valvovainen; päästin himojeni ohjat höllälleen; tein syntiä Sanan valoa ja Jumalan hyvyyttä vastaan. Minä olen Hengen murheelliseksi tehnyt, ja se on minusta paennut. Minä kiusasin perkelettä, ja hän tuli luokseni. Jumalan minä olen yllyttänyt vihaan, ja Hän on hyljännyt minut. Olen paaduttanut sydämeni niin, ett'en enää voi katua.
Kristitty kysyi nyt Selittäjältä: "Eikös moisella miehellä sitten mitään toivoa ole?"
"Kysy häneltä", vastasi Selittäjä.
"Kysykää, herra, te häneltä, olkaa hyvä", virkkoi Kristitty.