Niinpä näin minä unessani hänen jouduttavan askeleitaan, saadakseen, jos mahdollista, yösijaa linnassa. Ennen pitkää hän astui hyvin kapealle tielle, jota vielä oli lähes neljännes virstaa portinvartijan majalle. Tähystellen siinä hyvin tarkasti eteensä, hän huomasi tiellä, kaksi jalopeuraa.
KRISTITTY PYRKII YÖKSI KOMEAAN LINNAAN.
"Tuossahan ne on", ajatteli hän, "ne vaarat, jotka Aran ja Epäileväisen pakottivat kääntymään takaisin." (Jalopeurat olivat kytketyt kahleisin, mutta sitä hän ei nähnyt). Häntä alkoi hirvittää, ja hän aikoi kääntyä takaisin hänkin, sillä — ajatteli hän — surman suuhunhan tässä muutoin joutuu kuin joutuukin. Mutta koska portinvartija, nimeltänsä Valpas, huomasi Kristityn pysähtyneen, valmiina palajamaan takaisin, huusi hän hänelle:
"Senkö verran sinussa onkin voimaa? Älä jalopeuroja pelkää, sillä ne ovat kahleissa. Ne on pantu uskon koettelemiseksi sellaisissa, joissa uskoa on, ja sellaisten ilmisaamiseksi, joissa ei uskoa ole. Pysyttele keskellä tietä, niin ei sinulle mitään pahaa tapahdu." [Mark. 4:40]
Minä näin hänen sitten kulkevan pelvosta vavisten, mutta tarkoin noudattaen portinvartijan neuvoa. Hän kuuli jalopeurain kiljuvan, mutta mitään pahaa ne eivät hänelle tehneet. Hän paukutti ilosta käsiänsä ja astui edelleen, kunnes saapui portille, missä portinvartija oli.
Silloin sanoi Kristitty portinvartijalle:
"Herra, mikä talo tämä on, ja saako tässä yösijaa?"
Portinvartija vastasi:
"Tämän talon on mäen Herra rakentanut matkamiesten suojaksi ja leposijaksi."
Portinvartija kysyi, mistä hän on, ja minne hänellä matka.