Matkamiesten menettelyä katsellessaan, kysäisi yksi kaupustelijoista irvistellen: "Mitäs herrat ostaa?" Mutta he loivat häneen vakavan katseen ja vastasivat: "Me ostamme totuutta." Tämä pani markkinaväen vielä entistä enemmän halveksimaan heitä. Muutamat heitä ivailivat, muutamat pilkkasivat, muutamat alkoivat parjata, ja muutamat kiihoittivat toisia käymään heihin käsiksi. Ja vihdoin nousi semmoinen melu ja meteli, että markkinoilla joutui kaikki epäjärjestykseen. Nyt vietiin asiasta viesti markkinain päämiehelle. Hän tuli heti ulos ja antoi muutamain uskollisimpain ystäviensä toimeksi ottaa kuulusteltaviksi nämä miehet, jotka olivat niin suuren häiriön markkinoilla matkaansaaneet. [Sananl. 23: 23]

VAELTAJAT VANGITAAN.

Vaeltajat vietiin nyt kuulusteltaviksi, ja tutkijat kysyivät heiltä, mistä he tulevat, ja minne heillä matka, ja miksikä heillä on niin outo puku yllään. Miehet vastasivat olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä ja matkalla omaan maahansa, nimittäin taivaalliseen Jerusalemiin. He eivät ole kaupunkilaisille eivätkä kauppiaille antaneet mitään syytä kohtelemaan heitä pahasti ja estelemään heidän matkaansa, elleihän siihen liene ollut syynä se, että, kun heiltä kysyttiin, mitä he tahtovat ostaa, he vastasivat tahtovansa ostaa totuutta. Mutta ne, jotka tutkijoiksi oli asetettu, eivät osanneet muuta luulla kuin että miehet ovat hulluinhuoneesta päässeitä ja raivomielisiä tai muutoin semmoisia, jotka ovat tulleet tänne häiritsemään markkinoita. Ja niinpä he ottivat heidät kiinni, löivät heitä, tahrasivat heidät loalla ja sulkivat häkkiin, katsella koko markkinaväen. Siinä he olivat kotvan aikaa alttiina joka miehen pilkalle ja ilkeydelle ja kostolle, Markkinain päämies se vain nauroi, katsellessaan, mitä kaikkea heille tehtiin. [Hebr. 11: 13-16, 1 Kor. 4: 9.]

Mutta kun miehet tyyneesti vain kärsivät, solvaajiaan solvaamatta, jopa siunatenkin heitä, hyvillä sanoilla, vastaten pahoihin ja ystävällisyydellä vääryyteen, silloin muutamat markkinamiehet, jotka tarkemmin olivat asiain menoa katselleet eivätkä olleet niin ennakkoluuloisia kuin muut, alkoivat hillitä ja nuhdella toisia heidän halpamaisen ja yhä jatkuvan menettelynsä tähden. Mutta nämä närkästyivät nyt heihinkin, sanoen että he ovat yhtä kelvotonta väkeä kuin nuo tuolla häkissäkin, ja koska he lienevät heidän liittolaisia, niin ansaitsevat he samallaisen kohtalon kuin hekin. Mutta markkinamiehet vastasivat, että heidän mielestänsä muukalaiset ovat rauhallista ja selväpäistä väkeä, jotka eivät kelienkään aio mitään pahaa tehdä, vaan että sitä vastoin näillä markkinoilla on monta sellaista, joka paremminkin ansaitsisi joutua häkkiin, jopa kaakinpuuhunkin kuin nuo miehet, joita tässä niin pahoin on kohdeltu.

Kun siinä sitten puolelta ja toiselta oli sanottu sana sanasta ja kaksi paraasta (jolla välin miehet häkissä käyttäytyivät varsin järkevästi ja säveästi), niin jo kävivät väittelijät keskenänsä käsikähmään, jossa iskujakin sateli kummaltakin puolen.

Nyt tuotiin nuo kaksi mies parkaa jälleen tutkijainsa eteen, ja siellä heitä syytettiin vikapäiksi markkinoilla viimeksi tapahtuneesen epäjärjestykseen. Senjälkeen heitä lyötiin armottomasti, sitten heidät pantiin rautoihin, ja näin heitä kahleissa kuljetettiin turulla edes ja takaisin, pelottavaksi esimerkiksi muille, jott'ei kenkään enää uskaltaisi puhua heidän puolestansa tai liittyä heihin. Mutta Kristityn ja Uskollisen käytös oli entistä taitavampaa, ja he kestivät kaiken pilkan ja häväistyksen niin nöyrästi ja kärsivällisesti, että muutamia markkinamiehiä kävi heidän puolellensa, vaikka niitä olikin kovin vähän muuhun joukkoon nähden. Mutta tästäpä raivostui vastapuolue yhä enemmän, jopa niinkin hurjaksi, että se päätti surmata nämä kaksi miestä. Ja niin he uhkasivat, ett'ei häkki eikä kahleet heitä enää pelasta, vaan heidän täytyy kuolla vahingollisen menettelynsä ja markkinaväen yllytyksen tähden.

Nyt käskettiin panna heidät jälleen häkkiin ja pitää heitä siinä, kunnes heistä lähempi määräys annetaan. Heidät pistettiin häkkiin ja siellä jalkapuuhun. [Ap. 16: 24.]

Siellä he johdattivat mieleensä, mitä heidän uskollinen ystävänsä Evankelista oli heille sanonut. Muistellessaan hänen puheitansa siitä, mitä tapahtuman piti, he tunsivat rohkaistusta pysymän lujina tiellänsä ja vaivoissansa. He lohduttivat toisiansa sillä, että se heistä, jolle kuoleman arpa sattuu, on saapa parhaimman osan, ja tätä etuoikeutta kumpainenkin salaisesti toivoi. He jättivät itsensä kumminkin Hänen kaikkiviisaasen huostaansa, joka kaikki maailmassa ohjaa, ja tyytyivät olemaan nykyisessä tilassansa, kunnes heidän kohtalonsa ratkaistaan.

VAELTAJAT OIKEUDEN EDESSÄ.

Määrätyn hetken lyötyä, he tuotiin Oikeuteen tuomittaviksi. Siellä he asetettiin vihollistensa eteen ja pantiin syytöksen alaisiksi. Tuomarin nimi oli Hyvänviha. Syytös oli pääasiassa sama kuin ennen, vaikka hiukan toisellainen muodolleen. Sen sisällys oli seuraava: