"Sinun ei tarvitse olla ivallinen — syy oli juuri sellainen, osaksi. Olin juuri lausunut muutamia kovia ja totuudenmukaisia sanoja hänen tulostaan tänne, ja hän murtui purskahtaen itkuun. Kun ajattelin hänen yksinäisyyttään ja onnistumattomuuttaan, jollaisen kohtalon uhriksi hän luulee joutuneensa, ja omia kovia sanojani, painoin hänet tyhmästi kyllä rintaani vasten —"
"Älä sano tyhmästi, Lancelot — se ei ole kohteliasta eikä rehellistäkään, käytettyäsi hyödyksesi hänen suosiotaan."
"Rehellistä tai ei, totta se kuitenkin on. Se, mitä tein ja mitä näit, kuvasi väärin käytöstäni, esitti sen epäilemättä hänellekin väärässä valossa, ja luulen käyttäytyneeni tyhmästi. Hän kohtasi minut sattumalta, kun olin —"
"Oletko varma, että se tapahtui sattumalta?"
"Ah, hän saattoi ehkä odottaa minua, mutta kun tulin penkereellesi rientääkseni tervehtimään sinua, en aavistanut ollenkaan hänen oleskelevan hovissa, saatikka hänen oleskeluaan juuri tuossa paikassa."
"Missä luulit hänen olevan?"
"Siellä, missä olen varonut käymästä näinä neljänä vuonna. Luulin hänen oleskelevan kotonaan."
Ginevra nauroi.
"Vai niin, hän hermostuttaa siis sinua niin kovasti. Pelkäät tavata häntä, et pidä hänestä, mutta kun hän löytää sinut, säälit häntä niin, että suutelet häntä. Lancelot, en tiennyt luonteen voivan rappeutua tällä tavalla. Olisit voinut syrjäyttää minut jonkun sellaisen naisen vuoksi, joka mielestäsi oli kauniimpi ja hienompi, mutta sitä en ymmärrä, kuinka voit käyttäytyä petollisesti sellaisen henkilön vuoksi, jota halveksit."
"En ole käyttäytynyt petollisesti", vastasi Lancelot. "En ole ollut lainkaan petollinen."