"Etkö nähnyt? Kuningatar nauroi minulle."
"Eikä nauranut."
"Luuletko, etten tiedä? Hän olisi vielä tiukempien sanojen tarpeessa."
"Ehkä", vastasi Gawaine. "Se riippuu siitä, millaisen vaikutuksen haluat aikaansaada. Jos haluat saattaa hänet häpeään, et kaipaa mitään apua — sinulla on hyvin onnistuneita päähänpistoja, kun niikseen tulee. Mutta jos haluat päästä osalliseksi hänen suopeudestaan, pitää sinun ottaa oppia muista. Vielä yksi tällainen julkea vetoomus, ja hän taivuttaa Arthurin hirtättämään sinut."
Ritari Lancelotin poissaolo ei tehnyt ketään onnelliseksi. Kun hän juoksi kapeaa katua alaspäin tuona iltapäivänä aseettomana ja avopäin, hävisi hän toveriensa tietoisuudesta; mutta hänestä jäi sentään jotakin jäljelle värittämään heidän ajatuksiaan ja vaikuttamaan heidän käytökseensä.
Sitä, mitä hänelle silloin heti tapahtui, he eivät saaneet koskaan tietää, eivät sittenkään, kun hän oli järkevä mies jälleen ja oli tullut takaisin tutulle paikalleen, koska ne päivät olivat haihtuneet hänen muististaan. Meille on kerrottu hänen parina vuonna juoksennelleen villinä ja kokonaan järjetönnä toisesta syrjäseudusta toiseen, syöneen sellaisia, hedelmiä, joita hän voi kerätä metsistä, ja kaikkea muutakin, mitä voi saada, eikä hänellä ollut yllään muuta kuin paitansa ja housunsa. Mutta vaikka tämä kuulostaakin yksityiskohtaiselta, emme sentään tiedä sitä varmasti. Kertomus muuttuu uskottavaksi siitä alkaen, kun hän kohtasi henkilöitä, jotka voivat vieläkin käyttää järkeään tai olivat ainakin järkevämpiä kuin hän.
Ritari Bliant, esimerkiksi. Ritari Bliant ratsasti puolisonsa kanssa linnansa läheisyydessä, mutta kun ilma oli niin tukahduttavan kuuma, lepäilivät he eräässä huvimajassa, jonka aseenkantajat olivat heille pystyttäneet. Ritari Bliant oli ripustanut miekkansa ja kilpensä erääseen lähellä kasvavaan pieneen puuhun ja jutteli miestensä kanssa sillä aikaa kun hänen puolisonsa levähti sotilasvuoteella teltan nurkassa.
Hän kertoo kuulleensa mitä hämmästyttävintä melua kuin äkillisen taistelun alettua — hän luuli ainakin kymmenen miehen kamppailevan siellä keskenään. Eräs hänen miehensä meni ensiksi teltan ovelle ja näki pitkän miehen, partaisen ja melkein alastoman, iskevän kilpeä miekalla. Oli selvää, että miekka katkeisi piakkoin hänen käsitellessään sitä sillä tavalla tai kilpi halkeaisi kahtia. Huvimaja oli ehkä sytyttänyt pilkkeen hänen sairaissa aivoissaan tai aseiden näkeminen pannut liikkeelle hänen vanhan intohimonsa.
"Hellitä miekka kädestäsi, mies!" huusi aseenkantaja samalla tavalla kuin komennetaan palvelijoita. Lancelot katsoi häneen hämmentyneenä, laski sitten hyvin varovasti miekan ruohikkoon ja tuli hänen luokseen. Ennenkuin ritari Bliant ehti sekaantua asiaan, näki hän oudon miehen kohottavan aseenkantajan ilmaan hartioista, pudistelevan häntä kuin mattoa ja viskaavan hänet sitten suinpäin maahan. Lancelot tarttui miekkaan jälleen tavattoman hellästi, mutta ennenkuin hän alkoi taas pistellä kilpeä, siveli hän miekkaa sormellaan nähdäkseen, kuinka paljon terää siinä oli vielä jäljellä. Koska Bliant oli aseeton, päätti hän koettaa saada jotakin aikaan oveluudella.
"Hyvä mies", sanoi hän, "ettekö haluaisi asettaa miekkaa syrjään joksikin aikaa? Olette pikemminkin unen ja uusien vaatteiden kuin liikunnon tarpeessa."