"Tämä ainakin on hyvin rauhallinen kopissaan", sanoi Alice.
"Menen katsomaan häntä", sanoi Galahad.
"Etkä mene!" sanoi Elaine. "Kiellän sen ehdottomasti."
Mutta Galahad meni kun menikin pihalle ja näki isänsä ensi kerran. Lancelot oli kyyristynyt erääseen nurkkaan ja piilottanut kasvonsa uteliaalta talonväeltä. Galahad heitteli häntä kivillä, kunnes muuan suurehko lohkare sattui hänen takaraivoonsa. Lancelot nousi ja tuli ristikon viereen, johon koko pieni joukko peräytyi paitsi Galahad. Lancelot tarttui vankilansa ristikkoon ja katseli kauan aikaa poikansa kirkkaita silmiä ja kullankeltaista tukkaa.
"Rouva", sanoi Alice, "nuoresta herrasta on tullut mielipuolen ystävä".
"Sanoin Galahadille, ettei hän saa mennä sen miehen läheisyyteen."
"No niin, heistä on silti tullut hyvät ystävät", sanoi Alice. "He seisovat nyt vastakkain katsellen toisiaan, ja mielipuoli näyttää niin hiljaiselta kuin koira, vaikka nuoriherra Galahad heittikin häntä kivellä."
"Galahad, et suinkaan heittänyt häntä kivillä?" kysyi Elaine.
"Heitin, saadakseni hänet liikkeelle", vastasi Galahad.
"Enkä aina kivilläkään. Käytin joskus keppejäkin."