"Olen vihdoinkin saanut jotakin tekemistä", vastasi Lancelot.
"Ah, kyllä tiedän! Kerro hänelle, että luovun sinusta, koska en muuta voi. Hän on nujertanut minut, ja voin nyt yhtä hyvin sen tunnustaakin. Olemme mennyttä kalua — ritari Meliagrance ja minä."
"Lorua!" sanoi Lancelot. "Sinun ei pitäisi puhua noin."
"Lupaa minulle muuan asia", jatkoi Elaine. "Vaikka unohtaisit minut, muista aina Galahadia. Hänessä on suuren miehen ainesta, jos joku vain voi saada sen esille. Luulen hänestä kehittyvän rotunsa oivallisimman miehen, paitsi yhtä."
"Silloin hänestä kehittyy tarpeeksi oivallinen", vastasi Lancelot.
Kun Lancelot oli noussut satulaan, suuntasi hän katseensa hetkiseksi ovella seisovaan Elaineen.
"Lancelot", sanoi Elaine, "minusta tuntuu, ettet enää milloinkaan suuntaa katsettasi minuun".
Kolmas osa